Big Brother 2007

Metronome

ENDEMOL

Uutiset

Martinasta julkkisasukas!

08.10.2007 01:09
BB2007 - Martina

Big Brother Talk Show päättyi jymy-yllätykseen, kun studiovieraana haastateltu Martina Aitolehti suuntasi Big Brother -talon asukkaaksi.

Martinan myötä Suomen Big Brother saa historian ensimmäisen julkkisasukkaan. Ennen taloon astumista "salarakkaana" julkisuuteen ponnahtanut ja mallin sekä juontajan töitä tekevä Martina kertoi, ettei ollut ehtinyt pahemmin jännittämään. Hän uskoi jännityksen kuitenkin iskevän juuri ennen h-hetkeä.

- Onhan se jännää hypätä tuntemattomaan!

Kun kutsu Big Brother -taloon kävi, ei päätös taloon lähtemisestä syntynyt käden käänteessä. Martina muisteli koko vartalonsa menneen veteläksi ja kasvojen valahtaneen kalpeiksi.

- Mun mentaliteetilla kaikkea pitää kokeilla, hän perusteli mukaan lähtemistään.

Julkkisasukas mietti päätöstään jonkun aikaa ja kävi asiasta keskusteluja kotiväen kanssa. Vastikään avioitunut nainen kuitenkin uskoi, että kielteinen vastaus olisi harmittanut ja päätti ottaa haasteen vastaan. Päätös ei ole vielä kaduttanut.

- Totta kai hetkittäin miettii, että on pois himasta, kaikista ystävistä ja arkirutiineista, mutta kaikki asukkaat ovat varmasti miettineet samaa.

Big Brother -talon elämää Martina oli seurannut ennen taloon menoaan 24/7-palvelusta ja televisiosta, mitä kiireiltään ehti. Julkkisasukas uskoi asukkaiden yllättyvän hänen astellessaan sisään. Omat odotukset olivat aika neutraalit: - En mä oikein odota mitään, sen näkee sitten.

Martina kertoi myös lähtevänsä taloon olemaan oma itsensä eikä aikonut toteuttaa mitään erityistä taktiikkaa. Mieli oli kuitenkin luottavainen ja hän uskoi pysyvänsä talossa kauan.

- Mulla on entuudestaan tosi kova fanijoukko takana. Mutta sen näkee sitten, on turha ennustaa.

Sauli vaikutti ennakkoon Martinasta mukavimmalta asukkaalta, koska mies tuntui ruudun välityksellä saadun kuvan perusteella samantyyppiseltä kuin hän itse. Julkkisasukas kertoi arvostavansa sitä, että Sauli vaikutti olevan sataprosenttisesti oma itsensä.

- Saulin luonteesta löytyy sellaista taiteellisuutta, josta tykkään. Sillä on hyvä huumorintaju ja se on helsinkiläinen, Martina listasi suosikkinsa hyviä puolia.

Piia puolestaan sai jo etukäteen naisen niskavillat nousemaan pystyyn. Häntä ärsytti Piiassa kaikki, koko pakkaus.

- En pysty sietämään, Martina tiivisti.

Julkkisasukkaan astuessa taloon hänestä tulee talon ainoa avioitunut asukas. Muut voivat hänen puolestaan harrastaa seksiä talossa, mutta itse hän ei toivo olevansa sitä todistamassa. Jos viereisessä sängyssä harrastettaisiin peittohumppaa, toivoisi julkkisasukas olevansa syvässä unessa.

- Mä en halua kuunnella, kun muut harrastavat seksiä ja vielä vähemmän katsella. Lähtisin varmaan toiseen huoneeseen.

Martina uskoi tuovansa taloon huomattavasti eloa ja vilskettä ja kuvaili itseään aikamoiseksi häärääjäksi. Hän ei omien sanojensa mukaan tavallisesti malta pysyä paikoillaan, vaan koko ajan pitää olla tekemässä jotakin.

- Ja mulla on kaheli mieli, varsinkin kun turhaudun. Mutta kyllä luulen, että hauskaa tulee olemaan! julkkisasukas vakuutti hetkeä ennen kuin astui Big Brother -talon asukkaaksi.

Tutustu Martinan asukas-sivuun!

AJANKOHTAISTA
AJANKOHTAISTA

Mitä Big Brotherissa 2007 tapahtui? Lue koko kauden kooste!


Finalistinelikko kävi verkkovieraana ma 3.12. Lue vastaukset!