Häätöäänestyksessä
Häädetty
Asukasesittely Tavarat Uutiset Kuvat Kaikki asukkaat Häädetty, syy: häätö
, häätöpäivä: 13.9.
Saapumispäivä: 25.8.Jelena - Asukkaan faktat
Ikä: 22 vuotta Aikansa kavereitten kanssa baarissa tai shoppailemalla kuluttava Jelena kertoo olevansa ulospäin suuntautunut ja intensiivinen tyyppi. Hän mainitsee parhaaksi ominaisuudekseen sen, että tulee kaikkien kanssa toimeen – jos vain haluaa. Jelenan huonoimmat puolet ovat äkkipikaisuus, muiden arvosteleminen ja ruma kielenkäyttö. Hän näkee punaista, jos asiat eivät toimi suunnitelmien mukaan. Hän ei myöskään siedä itserakkaita, pinnallisia tai saamattomia ihmisiä. Lapsena poliisin ammatista haaveillut nainen uskoo ystäviensä kuvailevan häntä avoimeksi, hauskaksi, temperamenttiseksi ja yllytyshulluksi. Espoolainen pitää suurimpina saavutuksinaan hyvää lukiotodistusta ja muuttoa pääkaupunkiseudulle. – Olen muutenkin saanut toteutettua kaiken, mitä olen tähän mennessä halunnut saavuttaa, Jelena huomauttaa. Jelena viihtyy parhaiten hauskojen, itsensä kaltaisten ihmisten seurassa. Hänen ihannemiehensä on itsevarma, urheilullinen ja ruskeasilmäinen komistus. Sinkkunainen halusi BB-taloon, koska sinne pääsy on ollut hänellä suuri haave siitä lähtien, kun näki Britannian ensimmäisen Big Brother -tuotantokauden televisiosta. Jelena uskoo tuovansa taloon värikkyyttä, monipuolisuutta ja paljon energiaa. Hänen suurin haasteensa on se, ettei voi katsoa televisiota ja käyttää puhelinta samaan tapaan kuin ulkomaailmassa. Jos Jelena voittaa Big Brother 2009 -ohjelman, aikoo hän käyttää voittopottinsa matkusteluun, autoon ja mielettömiin kreisibileisiin. Mikäli hän saisi olla päivän kuka tahansa, olisi hän jenkkiräppäri. – Olisi kiva kokeilla, minkälaista on elää niin ylellistä elämää, neitokainen perustelee. Katso Jelenan tunnelmat ennen taloon menoa
Jelenan mietteet häädön jälkeen
Uutishaku
Blogi: Kurkistus kulisseihin
Finaalinelikko viettää viimeisiä päiviään talossa. Odotus kasvaa päivä päivältä: milloin aika BB-talossa ...
Ohjelmat
Big Brother: Parhaat palat
Big Brother: Voittajan viikko
Big Brother: Häät talossa
|