Anne: En ole tullut ketään miellyttämään

09.09.2012 15:01

Asemaansa talossa pohdiskellut Anne totesi Iidalle, ettei hänestä ollut pakko pitää ihmisenä. Nainen myönsi ensivaikutelman määrittelevän pitkälti sen, miten hän itse suhtautui muihin.

Anne ja Iida olivat jääneet kaksin BB-talon pihamaalle. Anne sauhutteli tupakkapaikalla Iidan siivoillessa pihaa. Kaksikkoa puhutti illalla edessä oleva ensimmäinen häätö. Asukkaat eivät vielä tienneet, ketkä heistä olivat häätöäänestyksellä, mutta viisi nimeämispistettä saaneella Annella oli arvaus omasta kohtalostaan. Kotiinlähdön mahdollisuus puhutti patiolla.

– En mä kuule jaksa uskoa, et sulla olis mitään hätää, Iida pohti.

Anne pohti hölöttävänsä paljon ja arveli olevansa myös ärsyttävä ihminen joidenkin mielestä.

– Mä en nää, et sä voit olla ärsyttävä kenellekään, mietti harjan varteen tarttunut Iida.

Iidan mielestä Annen toiminta saattoi kuitenkin hämmentää, jos itse ei ollut yhtä vahva persoona.

Anne jatkoi itsetutkiskeluaan ja kertoi omistaneensa pienestä asti periaatteen, että häntä sai vapaasti vihata.

– Mä en oo tullut ketään miellyttää tänne, enkä omassa elämässänikään, Anne ilmoitti tomerasti.

Iida puolestaan kertoi häntä haittaavan ja vaivaavan joskus suurestikin, jos joku ei pitänyt hänestä.

Ensivaikutelma oli Annelle tärkein

– Mul on se tapa ollut aina, et mä arvioin ihmiset ensivaikutelman perusteella, Anne kertoi ja totesi, että saattaisi kenties oppia tähän liittyen talossa jotain.

Annen oli sanojensa mukaan vaikea muuttaa mielipidettä, jonka oli päässään jostain ihmisestä aluksi muodostanut – nainen ei ollut hyvä antamaan toisia mahdollisuuksia.

– Mut Tean kans mul on tullut kyl semmonen, Anne paljasti.

Hän totesi, ettei ollut aluksi voinut sietää Teaa, mutta kertoi mielipiteensä muuttuneen.

Ensimmäisten asukkaiden joukossa taloon astellut Anne mietti myös ensivaikutelman koko BB-talosta olleen saapumisen yhteydessä hurja, kun ovesta sisään asteli blondeja sekä silikonirintaisia naisia toinen toisensa perään. Anne kertoi hänelle tulleen sellaisen fiiliksen, että hän oli tullut vain käymään talossa.

– Sit taas ei täällä kukaan oo ulkomuotonsa perusteella pärjännyt, summasi nainen kuitenkin.

Iida totesi, että kaunis ulkomuoto saattoi joskus myös kääntyä henkilöä vastaan, kun peliin asteli muun muassa kateus. Iidan mielestä hyvä ulkonäkö helpotti, mutta myös vaikeutti joitain asioita.

Kaksikko ruoti BB-talon kuvioita vielä tovin, kunnes Anne päätti lähteä viileästä ulkoilmasta takaisin sisätiloihin.

He joutuivat ensimmäiseen häätöänestykseen, äänestä suosikkiasi!

(Sub)

Uutisaiheet: Iida, Anne

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.