Anne loukkaantui Tomille: Sä rikoit meidän sopimuksen!

05.10.2012 21:55

Ysäribileiden lomassa puitiin myös tällä viikolla annettuja nimeämispisteitä. Tomi ja Anne keskustelivat Tomin antamista pisteistä pesässä. Annen mielestä Tomi on rikkonut kaksikon välistä sopimusta.

Tomi ja Anne olivat pesässä. Anne sanoi tietävänsä, että Tomi antoi hänelle tällä viikolla pisteitä.

– Niin annoin, Tomi myönsi.

Anne oli aivan varma, että Tomi äänesti nyt samalla lailla kuin Iida. Anne syytti Iidan saaneen ajatuksia Tomin päähän. Tomi vakuutteli äänestäneensä aivan oman päänsä mukaan.

– Oot Iidan kanssa porukkaa, Anne jankkasi vakuuttuneena omasta kannastaan.

Anne: Tupakattomuus muuttaa mua

Tomi kertoi, miksi oli nimennyt Annen. Mies selitti Annen muuttuneen ilman tupakkaa.

– Todellakin muutun ilman, Anne myönsi äkäisesti.

– Mä en odottanut sitä sulta. Mua kohtaan ainakaan. Muille voit v**tuilla, mutta mulle…sitä en uskonut, Tomi vuodatti.

Anne sanoi muuttuneensa kaikkia kohtaan: ei ollut väliä tuliko Annen eteen oma äiti, mummo tai joku muu. Anne huokaisi närkästyneenä, ettei olisi ikinä uskonut Tomin antavan hänelle pisteitä. Heillä oli Annen mielestä sopimus asiasta.

– Sä rikoit sen, Anne ilmoitti loukkaantuneena.

Anne alkoi moittia myös Tomia muuttumisesta. Lisäksi Anne sanoi, että oli ärtynyt Tomin valittamisesta colajuoman perään, mutta ei silti ollut nimennyt miestä.

Tomi sanoi Annen kommenttien tällä viikolla olleen merkki siitä, että tämä aikoi nimetä Tomin. Anne sanoi, ettei nimennyt koskaan Tomia.

– Mistä mä voin sen tietää, Tomi karjui.

Anne sanoi, että Tomin olisi pitänyt tietää se tai ainakin tulla kysymään asiaa Annelta itseltään.

– Sä annat mulle pisteitä siksi että mä vinoilen sulle vai? Voi j**alauta, Anne puhkui vielä.

Kaksikko jäi jankkaamaan samaa asiaa vielä toviksi ja lopulta Anne tuli kyyneliä pyyhkien pesästä. Nainen ilmoitti muille, että nyt ei naurattanut.

Juhlia kuitenkin jatkettiin eripurasta huolimatta ja hetken päästä paha mieli oli pyyhkiytynyt ysäritahtien mukana ainakin toistaiseksi pois.

Teija Tomille: Minäkin olisin sinuna nimennyt Annen

(Sub)

Uutisaiheet: bileet, pesä, Tomi, Anne

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.