Anne paljasti uuden tatuointinsa!

28.11.2012 20:10

Annen ilmestyminen sai asukkaat ällistyksen valtaan. Naisen rinnasta paljastui tutunnäköinen kuva...

Anne oli saapunut taloon finaaliviisikon suureksi yllätykseksi. Asukkaat luulivat, että Anne tuli taloon loppukaudeksi kisaamaan BB-voitosta. Todellisuudessa kysymyksessä oli vain vierailu asukkaiden luona. Asukkaat olivat yllättyneitä yllätyskäänteestä ja he kokoontuivat ruokapöydän ääreen juttelemaan vieraansa kanssa.

Samalla paljastui Annen uusi tatuointi. Hänen rinnassaan komeili kaudelta tuttu Big Brother -silmä. Tupakoivat asukkaat riemastuivat myös siitä, että hän toi heille tupakkatuotteita.

– Mää pidän sitten loput itelläni, mutta poltetaan nää silti yhdessä, Anne tuumasi sen jälkeen, kun hän oli ojentanut askit Teijalle ja Joukolle.

Asukkaat yrittivät parhaan kykynsä mukaan pitää kielensä kurissa. He eivät saaneet nimittäin udella talosta aikaisemmin häädetyltä asukkaalta mitään talon ulkopuolisista tapahtumista. Anne itsekin oli hieman epävarma siitä, kuinka hän onnistuisi välttämään kielletyt aiheet.

– Mutta miettikää jos tähän tulee alkoholia, niin meikäläisen turpavärkillä... Anne naurahti.

Kun sermi aukeni, asukkaat ryntäsivät terassille. Anne hehkutti hyvää fiilistään.

– Nautit nyt vaan ja sää oot ihan varmasti ansainnut paluun! Iida höpötti Annelle.

Tupakkapaikalla asukkaat jatkoivat tilanteen äimistelyä hämmästyneen oloisina.

Teija: Iida ei tykännyt Annen paluusta

Anne palasi yllättäen BB-taloon – asukkaat hyppivät riemusta!

(Sub)

Uutisaiheet: kohokohdat, Anne

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.