Anne pelkää Johanna Tukiaista: Tekstailen ja soittelen Arton kanssa

14.09.2012 13:55

Anne kertoi tekstailleensa ja chättäilleensä Johanna Tukiaisen entisen aviomiehen Arto Länsmannin kanssa vain viikko ennen BB-taloon astumistaan.

Tea oli talossa tunnettu glamour-tyylistään. Siitä Annelle tuli mieleen Johanna Tukiainen, jonka entisestä aviomiehestä naisella oli paljastettavaa.

Anne alkoi kertoa tarinaa, jossa he olivat ystäviensä kanssa huvikseen pyytäneet Arto Länsmania ystäväkseen sosiaalisessa mediassa.

– Se ottaa kaikki, ketkä vaan pyytää. Sitten laitettiin sille viesti, että mitäs Artsi, Anne muisteli humalaista päähänpistoaan.

Anne oli kysynyt Artolta, kuinka tällä ja valtakunnan kuuluisimmalla blondilla Johanna Tukiaisella oli siihen aikaan sujunut.

Juttu oli lähtenyt luistamaan ja Anne oli vaihtanut miehen kanssa myös puhelinnumeroita.

– Sanoin että soita joskus, Anne paljasti.

– Tunnin päästä se soitti! nainen parahti.

Anne kertoi Arton soittelevan hänelle silloin tällöin.

– Mä soitan sille aina kännissä, Anne tunnusti.

Tekstailua myös häämatkan aikana!

Kun Johanna Tukiainen oli lähtenyt häämatkalle ilman tuoretta aviomiestään, oli Arto ottanut heti yhteyttä Anneen.

– Sillon kun niillä oli se häämatkahässäkkä! Johanna lähti mihin lie Malediiveille ja Arto jäi kotiin, Anne muisteli.

– Et sitten lähtenyt mukaan? Anne muisteli kysyneensä Artolta.

Arto oli kertonut puhelimessa, ettei tiennyt, missä hänen tuore vaimonsa oli. Lehdessä Johanna Tukiainen oli kommentoinut asiaa Annen mukaan seuraavasti:

– Ihana olla ilman Artoo, Johanna kertoi lehdessä sitten, Anne muisteli tapahtunutta.

Johanna suuttui tekstiviesteistä

Viihdelehti oli kuitenkin lennättänyt Arton Johannan perään häämatkalle.

– Sitten kun ne tuli sieltä Suomeen, Johanna oli lukenut Arton puhelimesta ne mun lähettämät tekstiviestit, Anne muisteli.

Anne väitti Johannan rikkoneen Arton puhelimen Annen lähettämien viestien vuoksi. Tästä hän oli lukenut samaisen viihdelehden sivuilta myöhemmin.

Myös Arto oli paljastanut Johannan suuttuneen miehen tekstailuista.

– Johanna katkaisi puhelimeni ja kortti meni hukkaan, voitko antaa mulle sun puhelinnumeron, Anne kertoi Arton pyytäneen myöhemmin sosiaalisessa mediassa.

– Voitko sä auttaa Anne mua, että mitä mä tän suhteen kanssa teen! Anne kertoi Arton tilittäneen parisuhteestaan.

Anne: Tukiainen repis multa silmät päästä

Anne oli pitänyt yhteyttä Arton kanssa aivan Big Brother –taloon tuloon saakka.

– Viikko ennen kuin tänne tulin. Oltiin jatkoilla ja Länsmanni soitti! Anne muisteli.

Anne arveli Johannan olevan hänelle hyvin vihainen, vaikka syytä ei naisen mielestä ollut.

– Ihan läpällä koko juttu, Anne muistutti.

– En ole ikinä nähnyt face-to-face, Anne muistutti, kun Johanna oli varoittanut Johannan suuttuvan, kun nainen levitteli tarinaa BB-talossa kameroiden läsnä ollessa.

– Jos tossa olis Tukiainen, se repis multa silmät päästä, Anne myönsi.

Annella oli myös huoli, että mahdollinen kohtaaminen ei päättyisi hyvin.

– Jos se käy kerta portsareitten kimppuun, niin en halua tietää mitä se mulle tekis, Anne mietti.

(Sub)

Uutisaiheet: Anne

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.