Anne: Tommi on kova poika syömään pippuria

07.10.2012 18:51

Asukkaiden tottumukset ruuan mausteisuuden suhteen vaihtelivat kovasti. Tommin mielestä kanawokki kaipasi hieman lisämaustetta.

Johanna ja Katarina olivat valmistaneet sunnuntain ruuaksi nuudeliwokkia. Eilisissä lisähuoneen herkkukesteissä Johanna oli valitellut talossa syötävän ruuan olevan usein liian mausteista hänen makuunsa. Ruuanlaittajista erityisesti Tommi käytti mausteita reilulla kädellä.

Iida puolestaan oli valitellut Teijan ja Annen käyttävän ruuassa liikaa suolaa.

Teija ja Anne olivat tupakalla, kun sisällä alettiin maistella Johannan ja Katarinan kokkailun tuloksia.

– Jo hakee Tommi tuolta kaiken maailman mausteet, tupakkapaikalla seisova Teija katseli ikkunan läpi.

– Se on kova poika syömään pippuria, Anne totesi.

Naiset päivittelivät, että Tommi ja Markus lisäsivät ruokaan suolaa maistamatta sitä ensin.

– Mää teen kyllä sitä samaa, Teija myönsi.

Kaksikko siirtyi sisälle ruokapöydän ääreen Teijan valitellessa, ettei hän uskaltaisi syödä paljoa, sillä illan suora lähetys ja häätö jännittivät häntä kovasti.

Ruokapöydässä syötiin hyvällä ruokahalulla. Tea sanoi, ettei voinut syödä yhdellä aterialla kauhean paljon kanaa tai lihaa.

– Tiedätkö miksi? Kun liha sulaa hitaiten. Sanotaanko se noin? Hitaiten? Jouko kummasteli.

– Hitaimmin, Tea korjasi.

Lämpiääkö sauna illalla?

Lautaset tyhjenivät vikkelään. Tomi mietti, olisiko nyt syytä alkaa valmistautua iltaa varten. Osa asukkaista painui pihalle savukkeelle.

– Kun mä olin yksin pihalla, niin toi palju porskutteli vähän, Jonna A paljasti.

– Päästäänköhän uusien kanssa ohjelman jälkeen porskuttamaan, Jonna I haaveili.

Tommi sanoi, että vähintäänkin pitäisi saada nostella uusien miesasukkaiden kanssa tervetuliaismaljoja.

Uusien asukkaiden odottelu ja illan suoran lähetyksen jännittäminen Big Brother -talossa jatkui.

Iida mollasi Teijan ja Annen ruuat

(Sub)

Uutisaiheet: Anne, Teija, Tommi

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.