Asukkaat laativat uuden strategian kilometrien kerryttämiseksi

02.10.2012 18:49

Isoveli paljasti asukkaille aikataulun, jonka puitteissa suolla tuli tarpoa. Iidan tekemien laskutoimitusten valossa kultaisen palkinnon lunastamiseksi jokaisen asukkaan kontolla oli useita satoja kierroksia.

Katarinan ja Markuksen huhkiessa suolla Teija pohti, pitäisikö uurastajille tehdä lämmintä ruokaa valmiiksi.

– Pitäiskö Katarinalle laittaa ruokaa? Teija ehdotti tupakkapaikalla.

Katarinaa aikaisemmin kovin sanoin parjannut nainen oli suoviikkotehtävän aikana yllättynyt positiivisesti tämän tarmokkuudesta.

Kokkauksen aloittaminen ei kuitenkaan ottanut heti tuulta alleen. Tommi, Jonna A ja Anne saivat Isoveljeltä kutsun tulla päiväkirjahuoneeseen. Kolmikko palasi takaisin Big Brotherin terveisten kera.

– Meillä on 44 tuntia ja 55 minuuttia aikaa tarpoa suolla, Tommi valaisi asukkaita.

Nyt meidän pitäis keskustella, kuinka me saadaan kultaa, Anne kertoi.

– No tarpomalla tuolla s*atanan p*skaringissä! Tea uhosi.

Iida laski tavoitteen: 500 kierrosta per naama

Annen mielestä toimintasuunnitelmaa varten tarvittaisiin matikkapäätä. Väsynyt Tommi irtisanoutui ajattelemisesta. Jouko ehdotti Iidaa laskijaksi.

– Se on karskisti laskettuna sellaiset 100 kierrosta per tunti, Iida arvioi kultaiseen palkintoon tarvittavien kilometrien kerryttämistä.

– Ja koko ajan painetaan, kaksi yötä läpeensä, Teija jatkoi.

Iida laski, että asukkaita, jotka saivat osallistua viikkotehtävään, oli jäljellä enää yhdeksän.

– Se on vielä 500 kierrosta per naama, Iida summasi.

– Montako viidenkymmenen kierrosta mahtuu viiteensataan? Tea uteli omaa laskupäätään hyödyntämättä.

Iidan potentiaalisten asukkaiden laskutapa nauratti Annea. Nainen oli vahvasti sitä mieltä, ettei eilisten suolla lyllertämistensä valossa saisi mitenkään kokoon 500 kierrosta.

Teijaa tehtävässä huoletti se, että toinen haalaripuku oli liian iso. Naisen mielestä kultaisen palkinnon saavuttamiseksi tarvittaisiin ehdottomasta toinen pienempi haalariasu.

– Sillä isolla ei voi tehdä muut kuin Jouko ja Markus, Teija valitti.

Tea suunnitteli, että askeltaisi oman osuutensa suossa aina 50 kierroksen erissä. Nainen sai hakulaitteeseensa Isoveljeltä viestin, jossa tätä kehotettiin päiväkirjahuoneeseen.

Muut asukkaat jäivät sohville hiomaan viikkotehtävästrategiaansa. Samaan aikaan Markus ja Katarina jatkoivat korpivaellustaan.

Saavatko asukkaat tarvittavat kilometrinsä kokoon? Seuraa uutisointia ja 24/7:aa.

Päivätehtävästä oli apua tarpomisurakkaan.

(Sub)

Uutisaiheet: Iida, Teija, Anne, Tea

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.