Irina Markukselle: Olet timanttinen

13.09.2012 19:35

Irina kertoi Markukselle tämän olevan täydellinen herrasmies. – Se, joka ei sitä tiedä, on idiootti, nainen sanoi.

Irina, Anne ja Markus olivat pihalla keskustelemassa aiemmin tänään käydystä nimeämisoikeuskilpailusta. Kilpailun voittamisen myötä sininen joukkue voitti itselleen nimeämisoikeuden. Tällä viikolla nimeämispisteittä saisivat antaa Sarah, Jonna A, Tommi, Anne, Markus, Teija, Irina.

Anne pohti, että koska nimeäjiä oli tällä viikolla vain seitsemän, olisi nimetyksi joutuneiden helpompi päätellä kuka oli antanut pisteitä kenellekin.

– Onko voitto sittenkin häviö, Anne pohti.

Irina kertoi, ettei ollut pitänyt julkista nimeämistä epämiellyttävänä. Anne kuitenkin oli sitä mieltä, että päiväkirjahuoneessa nimeämiset tuli tehtyä avoimemmin.

Nimeämisoikeuskilpailussa Iidaa vastaan kamppaillut Markus sanoi, että hän olisi mieluummin taistellut miestä vastaan.

– Tuli paha mieli, kun Iida sanoi, että häntä koski korvaan, Markus totesi.

Irinan mielestä Markuksen ei kannattanut ajatella moisia. Mies oli hänen mukaansa viimeiseen asti herrasmies ja kohtelias kaveri.

– Se, joka ei sitä tiedä, on idiootti, nainen sanoi ja jatkoi, että Markuksen kaltaisia miehiä ei kasvanut puissa.

Markus kertoi, että jotkut olivat jopa sanoneet liiankin kiltiksi.

– Mutta en minä lähde muuttamaan itseäni. Periaate on että olen oma itseni, mies sanoi.

– Joo, Irina huokaisi ja nousi halaamaan Markusta.

Irina: Teeskentely on pyllstä

Kaksikko oli sitä mieltä, ettei talossa pärjännyt, ellei ollut oma itsensä. Irina uskoi, että hyvyys tarttuu ja Markuskin kertoi huomanneensa saman.

– Teeskentely on pyllystä, Irina summasi.

Markus uskoi, että mitä pidemmälle syksy Big Brother -talossa eteni, sitä enemmän hän oppi.

– Miten sinun kaltainen ihminen voi oppia enää, kun on kaikki hienot arvot olemassa, Irina kysyi.

Markus kertoi, että hänen arvonsa olivat kasvatuksesta peräisin, eivätkä ne lähteneet miehestä minnekään. Enemminkin Markus oli tarkoittanut, että mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän hän oppii huomaamaan erilaisia näkemyksiä.

– Olet timanttinen, Irina sanoi.

Markus kertoi arvostavansa myös Irinan arvoja.

Kaksikko siirtyi sisälle, jossa oli juuri alkamassa iltaruuan valmistus.

Jouko: Tomi on kuin tv:stä tuttu sketsihahmo, katso video

(Sub)

Uutisaiheet: Markus, Irina, Anne

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.