Isoveli otti esiin Katarinan kohtelun talossa

13.09.2012 13:05

Päiväkirjahuoneessa keskusteltiin asukkaiden käyttäytymisestä Katarinaa kohtaan.

Isoveli kutsui Annen, Teijan ja Iidan päiväkirjahuoneeseen keskustellakseen talon asukkaiden käyttäytymisestä Katarinaa kohtaan. Katarina on viikon aikana ollut apea ja itkeskellyt. Monet talon asukkaat ovat viikon aikana puhuneet hänestä selän takana ja esimerkiksi kritisoineet Katarinan asennetta.

Iida kertoi Isoveljelle, että oli ollut huolissaan Katarinasta ja piti tähän kohdistuvia kommentteja loukkaavina. Kolmikko oli sitä mieltä, että Katarina on vetäytynyt syrjään eikä osallistu tai yritä osallistua talon tapahtumiin. Iidan mukaan tilanne oli tulehtunut.

Isoveli kutsui myös Katarinan päiväkirjahuoneeseen.

– Puhukaa, hän kehotti.

Anne kertoi asukkaiden keskustelleen päiväkirjahuoneessa Katarinan pahasta olosta ja kertoi, että tämä voisi puhua heille. Naisen mukaan puhuminen auttaisi myös muiden käyttäytymiseen.

Iidan mukaan Katarinalla oli erilainen tyyli käsitellä asioita eikä tämä osannut sanoa takaisin, jos joku asukkaista sanoi tälle jotakin.

Isoveli kehotti Katarinaa, Iidaa, Annea ja Teijaa keskustelemaan asioista myös jatkossa.

Katso video päiväkirjahuoneesta!

Seuraa talon elämää 24/7-palvelusta

Asukkaat vaahtosivat Katarinasta

Iida ihmetteli muiden käytöstä: Kuinka ilkeä oikein voi olla?

Katarinalle vaadittiin oikeutta

Anne pelästyi: Mitä jos Katarinakin lähtee?

(Sub)

Uutisaiheet: päiväkirjahuone, Teija, Anne, Katarina, Iida

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.