Naiset varastivat ruokaa hovista!

11.09.2012 08:30

Ira, Irina ja Leina päättivät tehtävänsä kuninkaan alaisuudessa. Palatessaan tehtäväalueella rahvaan pariin Ira piilotteli varastettua ruokaa kaapunsa alla.

BB-talossa oli käynnissä sinnikkyyttä vaativa viikkotehtävä. Asukkaat olivat jakautuneet keskiaikaisessa Kuningaskunta-tehtävässä rikkaaseen hoviin ja köyhiin alamaisiin. Kuninkaana toimi Tomi, joka oli aikaisemmin saanut valita hoviinsa palvelijat.

Palvelijoihin kuuluivat Irina ja Leina. Ira toimi hovin kokkina. Naiset olivat olleet ilman ruokaa jo lähes 12 tuntia. Tästä huolimatta tupakkatauolle päästetyt alamaiset eivät pahemmin valittaneet. Leina kertoi olevansa nälissään, mutta tästä huolimatta hyvällä tuulella. Irina puolestaan paljasti, että hän oli napsinut salaa hovin ruokia ja näin ollen ei ollut niin nälissään enää.

Myöhemmin yöllä, kun kuningas oli päättynyt mennä nukkumaan, alamaiset saivat vaihtaa hovissa käyttämänsä vaatteet ja suunnata takaisin omiensa pariin tehtäväalueelle. Ira, Irina ja Leina poistuivat BB-talon terassilta Tommin valvoessa heidän kulkuaan. Tommia harmitti se, että asukkaat olivat jakautuneet kahteen leiriin ja pelkäsi, että kaikki tehtäväalueella eivät jaksaisi tilannetta. Irina lohdutti Tommia ja vakuutteli kaikkien olevan vahvoja naisia.

Samaan aikaan Ira käänsi selkänsä Tommille aina, kun mies vaihtoi paikkaa. Syykin erikoisella käytökselle selvisi, kun naiset pääsivät tehtäväalueelle.

– Me varastettiin ruokaa, Leina kertoi hereillä oleville naisille.

– Kähvellettiin hei, juustoja! Irina hihkui.

Naiset kerääntyivät katsomaan, minkälaisia herkkuja Ira oli salakuljettanut kaapunsa alla. Tehtäväalueella olleet naiset olivat tällä välin saaneet valmiiksi lohikeiton, joten herkutteleminen karuissa keskiaikaisissa oloissa saattoi alkaa myös alamaisten keskuudessa aamuyöntunteina.

Varkaat havittelivat rahvaan murkinoita

(Sub)

Uutisaiheet: tehtävät

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.