Naisia kiukutti Katarinan nukkuminen

11.09.2012 07:59

Katarinan käytös herätti närää naisten keskuudessa. Naisen unenlahjoja ihailtiin pilkallisesti.

BB-talossa oli käynnissä sinnikkyyttä vaativa viikkotehtävä. Asukkaat olivat jakautuneet keskiaikaisessa Kuningaskunta-tehtävässä rikkaaseen hoviin ja köyhiin alamaisiin. Kuninkaana toimi Tomi, joka oli aikaisemmin saanut valita hoviinsa palvelijat.

Tehtäväalueella kuningaskunnan alamaiset elivät vaatimattomasti. Heihin kuuluivat talon naisista Anne, Irina, Teija, Tea, Jonna I ja Katarina, Sarah, Johanna sekä Ira. Alamaisten piti pitää huolta muun muassa lampaista ja toimia käskyn tullessa kuninkaan toiveiden mukaisesti.

Vaikka alamaisten elinolosuhteet olivat niukat, ei heidän välinen ryhmähenkensä ollut täysin harmoninen. Yön tullen naiset olivat alkaneet valmistamaan kalakeittoa. Tehtäväalueelta kuului vihannesten pilkontaa ja vesikattilaa viriteltiin tulen ylle. Alamaisista Katarina oli päättänyt käydä kuitenkin nukkumaan, ja tämä ei ollut jäänyt muilta huomiotta.

– Katarina on kyllä kova tyttö nukkumaan, totesi Anne pistävästi.

Teijaa mietitytti mahtoiko Katarina kärsiä anemiasta, kun nainen lepäsi niin paljon. Hetken päästä Teija, Tea ja Anne olivat tupakkapöntöllä, jossa naiset ihmettelivät sitä, miten Katarina ei osallistunut tehtäväalueella mihinkään yhteiseen työhön.

– Mä tiedän että mä saan siltä kakkosen, kun mä en juttele sen kanssa, Anne sanoi viitaten tuleviin nimeämisiin.

Naiset jatkoivat Katarinan käytöksen ihmettelyä ja lopulta Teija veikkasi, että naisen haluavan pääsevän kotiin, vaikka Katarina oli toisin aikaisemmin sanonut.

Myöhemmin leiritulen äärellä Katarinan tavoista keskusteltiin jälleen.

– Sängystä sänkyyn kulkee ruokapöydän kautta, Teija puhisi.

– Se ei selviäsi päiväunikiellon aikana, nainen jatkoi.

Naisten sadattelu jatkoi leiritulen äärellä samalla kuin kalakeitto pikku hiljaa valmistui nälkäisille alamaisille.

Hovi astui rahvaan pariin, Tomi valitsi itselleen palvelusväen

(Sub)

Uutisaiheet: tehtävät

Kommentoi

Lisää uutisia

Aurinkorannan tähtöset

Tämä sivusto sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.