Aleks ja Sara ihmettelivät Jorin ja Anun käytöstä

11.10.2013 00:16

Sara ja Aleks ihmettelivät Anun ja Jorin käyttäytymistä. -Persoona muuttuu, kun finaaliviikko tulee, Aleks sanoi.

Sara ja Aleks olivat pienessä makuuhuoneessa lepäämässä ja puimassa päivän aikana tapahtuneita asioita. Jori, Anu ja Johanna olivat innostuneet riisuutumaan ulkoaltaassa. Aleks ja Sara pohtivat etenkin Jorin ja Anun käytöstä.

Saran mielestä asukkaat talossa ovat todella itsekkäitä ja ihmetteli, kuinka esimerkiksi Anu ja Jori voivat kysymättä ottaa itselleen suuren osan juomista tai ruuasta.

– Ei mulla tulis mieleenkään, että jos jotain tulis tosi vähän, että mä ottasin kaiken itelleni, Sara aloitti.

Aleks oli Saran kanssa samaa mieltä.

– Ihmiset on itsekkäitä, Sara sanoi.

Aleks halusi avautua Jorista hieman tarkemmin.

– Jorikin tulee kommentoimaan niin vääriin paikkoihin. Se on niin feikki, Aleks sanoi.

Sara ei ollut tehnyt Jorista selkeää mielipidettä, sillä ei oikein tiennyt mitä miehen käytöksestä pitäisi ajatella.

– Mä en oo saanu selvää, Sara sanoi.

"Alastomuus on viimeinen, se on sun yksityisyyttä täällä"

Aleks ja Sara hämmästelivät, kuinka Anu ja Jori riisuutuivat aivan ilkosilleen illan aikana.

– Alastomuus on viimeinen, se on sun yksityisyyttä täällä, Aleks tokaisi.

Sara oli Aleksin kanssa samoilla linjoilla ja arveli, ettei voittopotti ole sen arvoinen, että hän paljastaisi sulojaan muiden edessä. Aleksin mielestä Jorin käytös on muuttunut finaaliviikolla paljon. Mies huomioi muun muassa sen, että hän nukkuu vähemmän kuin normaalisti.

– Persoona muuttuu, kun finaaliviikko tulee, Aleks päätteli.

– Hän ei haluis olla tossa pöydän päässä nuokkumassa, vaan hän haluis nukkua, Aleks jatkoi.

Sara puolusti Joria ja arveli, että ehkä mies yritti olla pirteämpi, koska hänen nukkumistaan oli haukuttu. Aleks ja Sara jatkoivat Anun ja Jorin käyttäytymistä. Pian kuitenkin isosta makuuhuoneesta kuului sellaisia ääniä, jotka saivat Aleksin kipittämään sitä kohti.

Johannan ja Anun paljastelu sai miehet turvautumaan toisiinsa, katso video

Jori viuhahti – myös naiset riisuutuivat

Jori päätyi kahden pepun keskeen, katso video

Anu Jorille: Mä en oo eroottisesti latautunut sua kohtaa

(Sub)

Uutisaiheet: Sara, Aleks

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje