Aleks Johannan kokkailusta: Alkaa pännii toi asenne

28.09.2013 10:10

Pienessä makuuhuoneessa jatkettiin keskustelua bileiden jälkeen. Aleks purki tuntojaan talon muista asukkaista luottokuuntelijalleen Saralle.

BB-talon asukkaat olivat saaneet nauttia perjantai-iltana bileistä viihdyttävien artistien sekä hyvän juoman että ruuan voimalla. Suurin osa talon asukkaista oli jo siirtynyt nukkumaan makuuhuoneisiin.

Pienessä makuuhuoneesssa kaksistaan majailevat Aleks ja Sara kuitenkin jatkoivat yöllisiä keskustelujaan. Aleks otti puheeksi muutaman talon muista asukkaista.

– Mitä mieltä sä oot Susannasta? Aleks kysyi Saralta.

Aleks sanoi, ettei hänellä ollut mitään Susannaa vastaan, mutta hän ihmetteli, että mitä nainen talossa oikein teki. Sara komppasi huonetoveriaan.

– Se on mukava, mut mitä se tuli hakee? Sara mietti.

Aleks paljasti myös, ettei Susannan tulessa taloon tiennyt, kuka nainen oli. Vasta keskustelu Claudian kanssa oli valottanut miehelle Susannan taustaa, ja että hän oli kuuluisa siitä, kenen kanssa on joskus ollut.

Sara muistutti, että Susanna oli joskus myös ollut missikisoissa.

– Ei mullakaan muuten hänestä ollut mitään käsitystä, Sara mietti.

Nuorempaa verta taloon

Sara puheli siitä, kuinka muut asukkaat olivat talon nuorimpiin verrattuna hänen mielestään niin paljon vanhempia, ja näin ollen nuoremmilla ei ollut kaikkien vanhempien asukkien meriiteistä tietoa. Sara toivoikin, että talossa olisi ollut nuorempia enemmän.

– No Esko menee täysin ja hakeutuu meiän nuorempien joukkoon, Aleks totesi.

Johannan todettiin tekevät näin myös.

– Kaikki on meitä vanhempia, mut välillä me nuoret ollaan vanhempia! Aleks huudahti.

Sara oli samaa mieltä.

Aleks vielä tunnusti, kuinka häntä oli alkanut ärsyttämään jotkin asiat Johannassa. Etenkin naisen ruuanlaittokyvyt ja niiden esiin tuominen.

– Alkaa vähän pännii toi Johannan asenne, tykkään hänestä, mut me kaikki osataan kokata ruokaa, Aleks tilitti.

Sara tuumaili Johanna vain viihtyvän keittiössä kovin.

– Mut sit jos me ei auteta, niin hän ei tiedä kuka laittas ruokaa. Kyllä me kaikki osataan laittaa leipä pöydän päälle, Aleks mutisi.

Sara pohti, että ehkä Johanna oli ottanut suuren roolin keittiössä, sillä talossaoloaikana kaikki olivat kehuneet hänen kokkaustaitojaan.

Kaksikko käväisi vielä keskustelunsa jälkeen juomassa vettä keittiössä, kunnes siirtyi takaisin makuuhuoneeseen odottamaan unta.

Illan viimeinen hidas herkisti – Jori sai Saran tanssimaan

Asukkaat tanssivat pöydällä, katso video

(Sub)

Uutisaiheet: Aleks, Sara, Susanna

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje