Anne-Mari valenimesi: Aistin kaksinaamaisuutta

20.09.2013 14:53

Talossa vietettiin Saran päivää, mutta hemmottelutuokion seisautti valenimeämiset. Ensimmäisenä vuorossa oli Claudia ja hänen jälkeen päiväkirjahuoneeseen asteli Anne-Mari.

Anne-Mari oli ensimmäistä kertaa päiväkirjahuoneessa nimeämässä muita asukkaita häätöäänestykseen. Nainen ei kuitenkaan tiennyt, että kyseessä on valenimeämiset. Kaksi pistettä Anne-Mari antoi Johannalle ja tähän hänellä oli monta syytä.

– Kaksi pistettä annan Johannelle, syystä että musta tuntuu että mä oon alkanu nytten vasta pääsemään vähän perille näistä ihmisten, niin kuin motiiveista ja tällaisesta. Alkuun tykkäsin Johannasta tosi paljon, Anne-Mari sanoi.

Eilen yöllä asukkaat olivat arvelleet Anne-Marin olevan vakooja, koska hänelle ei annettu talossa viiniä. Anne-Mari luuli, että Johanna olisi puolustanut häntä, koska tietää varsin hyvin, ettei Anne-Mari oli mikään vakooja. Anne-Marista tuntui, että ihmiset puhuivat pahaa hänen selkänsä takana ja että Johanna on varmasti ollut siinä mukana.

– Aistin kaksinaamaisuutta, Anne-Mari päätti.

Seuraavaksi naisen tuli antaa yksi valenimeämispiste jollekin asukkaalle. Anne-Mari pohti kauan ja puntaroi sanojensa mukaan kahden eri vaihtoehdon välillä.

– No yksi piste menee Aleksille ja syy voi olla se, että ei oo kauheen aktiivisesti yrittänyt tutustua, joo se on se syy, Anne-Mari.

Valenimeämiset jatkuivat BB-talossa.

Claudia valenimesi yhden nais- ja miesasukkaan

Kuka on saanut eniten pisteitä? Tämä on valenimeämisten tilanne nyt!

Kuka valenimesi ja kenet? Katso valenimeämispisteet ja -perustelut

(Sub)

Uutisaiheet: Anne-Mari, nimeämiset

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje