Anu ei innostunut Nikon ideasta hyväntekeväisyystehtäväksi

02.10.2013 10:45

Johanna veikkasi, että keskiviikkona asukkaat pääsisivät suorittamaan hyväntekeväisyystehtävää. Nikolla oli jo idea tehtäväksi, mutta Anu ei tästä tykännyt.

Keskiviikko oli pyörähtänyt BB-talossa käyntiin hitaissa merkeissä. Suurin osa asukkaista oli viihtynyt sängyissään vielä pitkään herätyksen jälkeen.

Niko ja Johanna suuntasivat tupakalle. Pian pihalle saapui myös Anu.

Johanna arveli, että asukkailla saattaisi päivän aikana alkaa uusi hyväntekeväisyystehtävä. Hän mietti, kestäisikö tehtävä yhden vai kaksi päivää. Molemmissa oli Johannan mielestä puolensa.

Niko heitti ilmoille idean tehtävästä, jossa asukkaat joutuisivat leikkaamaan hiuksensa hyväntekeväisyyden vuoksi. Anu ei tykännyt siitä, että Niko edes ehdotteli tällaisia.

– Sit vedetään sut kaljuks, numero uuno, Anu totesi.

Johanna oli sitä mieltä, että jos hiusten leikkaamisesta saisi tarpeeksi rahaa, voisi hän vetää päänsä vaikka kaljuksi.

– Niko sä oot ihan inhottava, Anu puolestaan jatkoi, eikä innostunut ideasta.

– No niit on peruukkeja ja kaikkia, Johanna lohdutti.

Hän pohti, että voisi olla jopa ihan "makean näköinen" kaljuna.

Porukka keskusteli ulkona vielä tovin, kunnes palasi sisätiloihin muiden joukkoon.

BB-talon aamu alkoi hiljaisissa tunnelmissa

(Sub)

Uutisaiheet: Johanna, Anu, Niko

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje