Ärtynyt Niko valitti: BB ja Jori pilkkaavat!

04.10.2013 17:32

Aleksin päivää vietettiin kaunistautumisen merkeissä. Ärtyneen oloinen Niko huvitti miehiä pihakeskustelussa.

Asukkaat olivat saaneet Aleksin päivän kunniaksi kaikki hemmottelua hiustenlaiton merkeissä. Kaikki halukkaat olivat saaneet hiuksiinsa uutta väriä.

Jori istui pihalla väri päässään tupakkaa poltellen, kun hiukan turhautuneen oloinen Niko tuli ulos kertomaan Isoveljen ilmoittaneen, että piha suljettaisiin pian. Pihalle myös raikasta ilmaa hengittelemään tullut Esko tiedusteli Nikolta, oliko illan tapahtumista kerrottu mitään; olisiko asukkaille esimerkiksi bileet tiedossa.

– Ei sanonu, tulee varmaan jotkut vankilabileet, Niko tuhahti.

– Tuliskohan jotain hyvännäkösiä kissoja, Esko aprikoi pilke silmäkulmassaan.

– Älkää ärsyttäkö mua, Niko hudahti Eskolle ja Jorille.

Kolmikko oli hetken hiljaa, ja kohta pokkaansa pidellyt Jori nauroi Nikolle.

– Mua v*tuttaa, Niko huudahti.

Esko uteli, mikä mahtoi nyt olla niin pielessä.

– No just se mistä mä sanoin teille. Ärsyttää, kun kaikki on niin varmoja, et mä lähen täältä sunnuntaina, Niko puuskahti.

Esko arveli, että miestä vain jännitti tuleva lauantai ja synttärit. Niko myönsi, että kyse saattoi olla siitäkin. Esko pohti, ettei Niko ehkä saisi mitään kovin erikoista synttäriensä vuoksi. Jori oli samoilla linjoilla, ja sanoi syntymäpäiviä juhlittavan vain kakun ja kuohuvan merkeissä.

– Lauletaan me sulle laulu, Jori kiusasi Nikoa.

Aleks tuli paikalle, ja Niko purki sydäntään myös hänelle.

– Nää kiusaa ja pilkkaa! Paitsi BB, niin myös Jori, Niko valitti Aleksille.

Aleks ihmetteli, mistä oli kyse Nikon synttärihässäkässä.

– En mä tiiä v*ttu, antakaa mun juhlia Aleksin päivää! Niko puuskahti.

– No juhlisit ja oisit sillee iloinen, Jori heitti.

– No mähän oon! Mä just sanoin, etä kun mä oon tämmönen, niin kaikki tulee kysymään mikä on, mut kun sä mökötät, niin ei kukaan tuu sulta kysymään, Niko avautui Jorille.

Esko yritti keventää tunnelmaa laululla.

– Sit sun pitää laulaa vaan una palomaaa blancaaa! mies lauloi.

Keskustelu vaihtui muihin aiheisiin ja koko joukkio siirtyi pian sisätiloihin takaisin.

BB-talossa puhkesi kärhämä: Joria kyllästytti Nikon valitus

Aleks taituroi kampaajana – katso video!

(Sub)

Uutisaiheet: Niko, Esko, Jori, Aleks

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje