Asukkaat keskustelivat Jorin sukuelimistä ja Johannan jämeristä otteista

08.10.2013 20:20

Asukkaat keskustelivat pihalla villeistä ja kaksimielisistä asioista. Pääroolissa olivat Anu, Jori ja Johanna.

BB-talon pihalla käytiin villejä keskusteluita. Anu mietti Jorin puolisoa ja finaalissa mahdollista kohtaamista.

– Minä kerron, että miau, Anu sanoi.

Anu vitsaili, mutta pian muut esittivät naiselle erikoisen kysymyksen Joriin liittyen.

– Näykkisitkö sen p*lleja, muut ihmettelivät.

– Totta kai, Anu vastasi.

– Makoisat pikkup*llit, Johanna sanoi.

Asukkaat nauroivat ja Jori oli hieman vaikeana. Aleks arveli Anun lipovan huuliaan aivan kuin valmistautuakseen mahdolliseen koitokseen.

– Täällä on vaan vaahtokarkkeja, eikä mitään imeskeltäviä, Anu sanoi.

– Ei muuta Jori kuin suihkun kautta, Aleks vitsaili.

Asukkaiden jutut saivat Jorin hieman vaivaantuneeksi ja tämä piiloutuikin viltin alle.

– Teit sellaisen pienen teltan, ettei näy jöpö sieltä, Niko sanoi.

– Voi teijän kanssa, Anu sanoi.

Muut nauroivat naiselle. Anu kuitenkin muistutti, ettei Jorin puolisolla todellisuudessa ole mitään pelättävää. Jori siirtyi tupakkapaikalle istumaan ja rauhoittumaan.

Seuraavaksi keskustelu siirtyi Johannaan. Niko kutsui Johannaa lempinimellä mummo.

– Mä luulen, jos mummo sai k*llin käteen se vatvois sen s**tana irti, Niko heitti.

– Kyllä kyllä, iliman muuta. Vatkaisin siitä kermavaahtoa, Johanna sanoi.

– Jämäkkä ote, Anu lisäsi.

Asukkaat jatkoivat keskusteluita talon pihalla.

Nikon rakennelma koki kovan kohtalon, katso video

Katsojat päättivät: Asukkaat herkuttelevat ranskalaisella herkulla

Jori sai palkintonsa lisähuoneessa, katso video

(Sub)

Uutisaiheet: Anu, Jori, Johanna

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje