Bileet alkoivat vaimeasti – Esko nostatti tunnelmaa

24.09.2013 20:14

Bileet hyväntekeväisyysvarojen kustannuksella valinneet asukkaat pyörivät innoissaan keittiössä. Tunnelmaa vaimensi kuitenkin hieman pieleen menneet pistelaskutoimitukset.

Asukkaat olivat tarttuneet Isoveljen tarjoukseen ostaa bileet 30 pallolla, 300 eurolla. Sisätila oli auennut odottaneille asukkaille ja kaikki olivat rynnänneet keittiöön. Tunnelma oli iloinen, mutta hieman jännittynyt. Esko sanoi Susannalle naisen katsoneen murhaavasti, sillä mies todennäköisesti arveli, ettei nainen olisi halunnut juhlia. Susanna kuitenkin kielsi tämän.

Kotvasen kuluttua asukkaista Jori pyydettiin päiväkirjahuoneeseen.

– Jos saat röökit niin ota! Niko huikkasi miehen perään.

Juomaa oli kaadettu kaikkien laseihin ja pian iloinen joukko skoolasi. Niko, Aleks sekä Claudia päättivät jo maistella juomaa valtavasta boolikulhosta pilleillä. Ruoka ja juoma tuntui maistuvan kaikille.

– Hei ihan hirveetä et Johanna ei nähnyt omaa perhettään ja me ollaan et bileet, Niko huusi järkyttyneenä.

– Me ollaan sitä perhettä, sanoi Anu.

– Mulla on huono omatunto nyt, Niko heitti.

Johanna kuitenkin vakuutteli miehelle, että he kaikki olisivat ansainneet juhlan. Asukkaat alkoivat kaulailla toisiaan ja tanssahtelivat soivan bilemusiikin tahtiin. Tunnelma nousi musiikin myötä iloisemmaksi.

– V*ttu paljon saan rahaa, jos meen istuu tähän, Niko huusi tarkoittaen suurta boolimaljaa.

– Jos Virossa ois BB niin Anu uis jo täällä, mies jatkoi.

Anu myönsikin varmaan olevansa jo kohta uimassa suuressa maljassa.

Niko pohti, oliko maljassa todella edes alkoholia, vai huijattaisiinko heitä vain.

– V*tun noloo, jos ruudussa lukis niin et asukkaat humaltuivat illan mittaan mehukatista, Niko jatkoi.

Laskuvirheitä?

Pian Jori tuli ulos päiväkirjahuoneesta ja asukkaiden hilpeä jutustelu keskeytyi. Mies oli saanut tehtäväkseen poistaa asukkailta 30 palloa ja lähettää nämä Isoveljelle.

Asukkaat rupesivat selvittelemään ja laskeskelemaan, kuinka paljon heillä todellisuudessa oli enää palloja. Asukkaat totesivat, että olivat luulleet niitä olevan paljon enemmän.

– Eli meil ei oo pennin hyrrää! Niko huusi.

Joukosta kuului epäuskoisia ihmettelyjä pallojen ja pistelaskun määrästä.

Johanna sanoi, ettei ainakaan enää koskettaisi hänen tienaamiinsa pisteisiin.

– Eiku ymmärsitsä, kukaan ei oo ansainnu, me oltas vaan menetetty pisteitä, Sara selitti omaa näkökulmaansa pistelaskusta.

Johanna tokaisi, että olisi ottanut houkutuksensa, jos olisi tiennyt miten kuvio toimii. Nyt naista kuulemma harmitti.

Esko selitti kaikille, että kaikkien kieltäytymisten sekä myöntymisten jälkeen asukeilla oli nyt 30 palloa potissaan. Joukosta kuului hieman kommentteja siitä, ettei juhliminen nyt houkuttellutkaan.

Esko arveli, että tämä oli juuri pelin juoni.

– Eka se syyllistäminen ja sit tupakka.. nää mene ihan v*tuiks nää bileet, sanoi Esko kuin itkien leikillään viitaten siihen, että pian asukit vielä kaipaisivat kuitenkin savukkeita, jotka maksaisivat lisää palloja.

– Säälittäviä ihmisiä, vitsaili Jori koko porukasta.

Esko nauroi miehen letkautukselle.

– Mut tää ennustaa hyvää kun Anu laittaa tanssihousut jalkaan, Esko lohkaisi nähdessään Anun siirtyessä laittautumaan.

– Kyllä ihmismieli on heikko! todettiin lähes yhteen ääneen kaikkien istuessa herkkupöydän ympärillä.

Esko muistutti, ettei kaikkea alkoholia tarvinnut heti juoda pois.

– Keillä on syyllinen olo, käsi ylös nyt? Esko vielä kysyi.

Melkein kaikki nostivat kätensä, paitsi Susanna.

Susanna sanoi, ettei häneltä oltu kysytty mielipidettä juhlista, joten hänellä ei voinut olla huono omatunto.

Hetken kuluttua jotkut talon naisista siirtyivät laittautumaan makuuhuoneisiin iltaa varten. Muut jäivät keittiöön herkkuja notkuvan pöydän ääreen juttelemaan tilanteesta.

Valomerkki vai jatkoaika?

Daisy-koira pusutteli emäntäänsä – katso video

(Sub)

Uutisaiheet: Anu, Niko, Claudia, Esko, Susanna, Jori, bileet

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje