Claudia kokosi asukkaita treeniin – herääminen kangerteli

17.09.2013 10:35

Asukkaiden aamun tuli Isoveljen ohjeen mukaan alkaa urheilullisella jumppahetkellä. Tällä kertaa porukan herääminen oli kuitenkin erityisen haasteellista.

Isoveli oli antanut Claudialle ohjeen koota koko asukasjoukkio aamun Selätin-jumppaan. Claudia selitti muille, että asukkaiden tulisi valita keskuudestaan joku vetämään treeni. Asukkaat saisivat myös valita, minkä pituisen harjoituksen he tekisivät.

Claudia kävi kiertämässä kaikkien asukkaiden luona ja yritti herätellä unisimpia. Herääminen treeniä varten oli hidasta, ja isossa makuuhuoneessa nukkunut Jori jopa valitteli, että olisi tyhmää aloittaa selkään kohdistuva harjoitus heti aamusta. Claudia sanoi olevansa samaa mieltä, mutta käsky oli käynyt.

Muut odottivat olohuoneessa, mutta Teppoa, Jori, Frederikiä, Anne-Maria eikä Anua näkynyt missään. Claudia totesi muiden nukkuvan tai muuten vain viivyttelevän. Aleks hämmästyi kommenttia.

– Eihän siinä ollu mitään käskyä? Syödään nyt eka aamupalaa, Aleks sanoi.

– Minä ainakin syön, sanoi Aleks.

Claudia selitti Big Brotherin kehottaneen aloittaa jumppa heti. Tämän jälkeen Claudia paineli ulos hakemaan Selätin-kiekkoja lisää sisään.

– Kuka sen nyt pitää, kysyi Sara treenistä.

– Frederik, vastasi Claudia.

Pian treeniin orientoituminen kuitenkin taas jäi. Aleks söi aamiaistaan ja Johanna kuori appelsiineja mehua varten. Tunnelma talossa jatkui hiljaisena ja hitaimpia odoteltiin mukaan.

Anne-Mari ilahtui öistä talossa – paremmat unet kuin ulkomaailmassa

(Sub)

Uutisaiheet: Aleks, Claudia, Anne-Mari, Frederik, Sara, Teppo, Jori, Anu

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje