Frederik ja Susanna moittivat nykynuoria – jengi tekee kaltaisekseen

10.09.2013 20:38

Frederik, Jori ja Susanna juttelivat makuuhuoneessa nykynuorten kiroilusta. Alatyylisestä puheenparresta löytyi esimerkkejä myös talon sisältä.

Isossa makuuhuoneessa loikoilleet Susanna, Frederik sekä Jori juttelivat törkeästä kielenkäytöstä. Puhe keskittyi Mariannen kielenkäyttöön.

– Se sanoi mulle, et se on puhunut lapsesta asti näin, Susanna kertoi Mariannen sanoneen.

Frederik totesi seuran tekevän kaltaisekseen, ja oli sitä mieltä, että mikäli jengeissä pyörisi, sieltä tarttuisi mukaan tietynlainen puhetyyli. Susanna oli samaa mieltä: kielenkäytöllä haettiin usein hyväksyntää.

Frederik totesi, että ihmisille pitäisi järjestää vieroituskursseja kiroilusta.

–Aina kun kiroilee, niin tulis piikki perseeseen, laulaja ehdotti.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ihminen oppisi aika nopeasti miettimään, mitä puhuisi.

– Toikin ampuu ihan kaikkea, mitä tulee suuhun, Frederik sanoi viitaten Marianneen.

– Eikä yhtään huomata, että toinen istuu vieressä ja kiljutaan täysillä toisten korvaan, Susanna sanoi.

Reetu ja Susanna olivat yhtä mieltä siitä, että toisten ihmisten huomioiminen oli nykynuorilta joskus hukassa. Jutustelijat kuitenkin totesivat Aleksin olevan fiksu nuori mies, vaikka hän oli samanikäinen Mariannen kanssa.

– Mutta Aleks on tottunut tekemään asiakaspalvelua, Susanna huomautti.

Reetu sekä Susanna alkoivat vitsailla siitä, kuinka rääväsuuna ei kauaa parturikampaajana työtä tehtäisi.

–V*ttu minkä värisen värin haluut! Reetu matki pahasuista kampaajaa.

– Ei v*ttu se on ihan perseestä, Susanna esitti hänkin huonotapaista.

Andy pisti nuoruuden piikkiin

Frederikin ja Susannan vitsailun keskeytti huoneeseen kävellyt Andy, joka sanoi mielipiteensä aiheeseen.

– Pikku rääväsuu, se kuuluu sen ikään, Andy puolusti Mariannea.

– Mut Aleks on samanikäinen, Reetu heitti Andylle.

Susanna sanoi kysyneensä puhetavasta Mariannelta, joka oli myöntänyt puhuneensa aina tyylillään.

– Toi on se ikä, se on nuori, Andy sanoi ja uskoi, että Marianne tulisi kasvamaan vielä.

– Mut hei kyllä himan merkitys on aika kova kanssa, Reetu vastasi Andylle.

Andy totesi taustan kyllä vaikuttavan ja paljasti vielä tuntonsa Mariannea kohtaan.

– Mä säälin sitä pikkufriiduu, rokkari sanoi.

Pian Andy lähti pois makuuhuoneesta ja muiden jutustelu jatkui muissa merkeissä.

Anu kritisoi suomalaisia – kielenkäytössä parantamisen varaa

(Sub)

Uutisaiheet: Susanna, Jori, Frederik

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje