Frederik ja Teppo kehuivat toisiaan: Sä et oo mikään hiiri

15.09.2013 18:54

Frederik ja Teppo viettivät aikaa BB-talon pihalla. Kahdestaan miehet avautuivat toistensa hyvistä puolista. – Me sanotaan suoraan, jos joku on ruma, me sanotaan suoraan, Frederik kertoili.

Toistensa seurassa viihtyvät Teppo ja Frederik keskustelivat toisistaan BB-talon pihalla. Asukkaat keskustelivat häätöäänestyksistä ja arvelivat, etteivät olisi lähdössä talosta. Etenkin Frederik keksi runsaasti syitä siihen, miksi kumpikin miehistä säilyisi talossa pitkään.

– Sä oot ihan oma persoonas. Et oo mitään s**tanan k*sipää, Frederik tokaisi Teposta.

– Sä et oo mikään hiiri, ja nuole kenenkään p*rseitä ihan turhaan. Me sanotaan suoraan. Jos joku on ruma me sanotaan suoraan, Frederik jatkoi.

Teppo ei ollut saada sanaakaan väliin, sillä Frederik jatkoi paatostaan ja keksi liudan syitä siihen, miksi Teppo oli hyvä jätkä. Reetu myös nimesi tietyn syyn, jonka ansiosta joutuisi takuulla talosta pihalle.

– Jos joku on k*settaja, se heitetään ulos ensimmäisenä. Totta kai, Frederik tokaisi.

Frederik kuitenkin myönsi, että myös hän ja Teppo olivat hieman juonineet talossa – mutta vain vitsinä.

"Ei toista bimboa"

Tepolla oli ristiriistaisia tuntemuksia talosta lähtemiseen. Molemmat miehet pelkäsivät, kuinka talossa vietetty aika vaikuttaisi heidän elämäänsä.

Pian keskustelu siirtyi talon uuteen asukkaaseen Anne-Mariin. Miehet olivat tyytyväisiä siihen, että nainen vaikutti fiksulta.

– Ei toista bimboa, Teppo iloitsi.

– Terve, mä oon Rovaniemeltä, en tiiä missä on Helsinki, Frederik vitsaili.

Miesten keskustelu päättyi, kun Aleks ja Johanna tulivat pihalle.

Teppo paljasti, kenet nimesi

(Sub)

Uutisaiheet: Teppo, Frederik, Anne-Mari

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje