Johanna paljasti: Olen vanhin Miss XL -voittaja

11.09.2013 21:39

Illan puheenaiheet pyörivät missikisojen ympärillä. Aleks oli kiinnostunut Johannan Miss XL -tittelistä.

Asukkaat olivat ryhtyneet ruuanlaittoon ja odottelivat illallisen valmistumista. Sohvalla Frederik, Aleks sekä Johanna juttelivat Johannan missitittelistä. Aleks halusi tietää Johannan XL-misseydestä enemmän

– Minkä vuoden XL sä olit? Aleks kysyi.

– 2011, Johanna vastasi.

Aleks kyseli, missä tuolloinen kisa pidettiin ja Johanna vastasi sen pidetyn Tallink Princessillä. Frederik muisteli olleensa edellisvuoden Miss XL-kisassa keikalla Vantaan Tulisuudelmassa.

– Siellä oli varmaan paljon kauniita lihavia naisia, Johanna totesi.

Aleks kyseli naiselta, kuka mahtoi olla hallitseva Miss XL.

– Se on se BB-Suvi, Johanna kertoi.

Johanna kertoi, ettei kuitenkaan ollut paikalla tuoreimmissa kisoissa, sillä häntä ei sanojensa mukaan oltu kutsuttu mukaan. Nainen kuitenkin huomautti, ettei olisi töittensä vuoksi paikalle päässytkään.

Aleks kyseli kiinnostuneena Johannan voitosta, silloisesta voittokampauksesta ja palautteesta. Johanna paljasti kilpailleensa pitkillä vaaleilla hiuksilla, saaneensa hyvää palautetta ja kansan äänestäneen hänet voittoon. Aleks myös kysyi, minkä ikäinen nainen oli. Johanna vastasi olevansa 45-vuotias.

– Tuliko voitto sulle yllätyksenä? Aleks kysyi.

– Tuli. Olin myös vanhin voittaja, Johanna kertoi.

Juttu siirtyi Johannan voittopalkkioon ja pian heitettiinkin huulta siitä, että Johanna olisi voittanut kisassa miljoonia. Jutustelu jatkui missikisojen ympärillä.

Herkkuillallinen ilahdutti asukkaat – Andy sai pihvinsä

(Sub)

Uutisaiheet: Aleks, Johanna

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje