Jori A. Kopponen taloon menosta: Kaverit varmasti ivaavat minua

03.09.2013 21:38
Jori A. Kopponen taloon menosta: Kaverit varmasti ivaavat minua

Taikuri Jori A. Kopponen lähti mukaan Big Brotheriin selvittämään muun muassa, millainen hänen henkinen kanttinsa oikeastaan on. BB:hen hän osallistuu silläkin uhalla, että kaverit pitävät häntä sen takia pilkkanaan.

Jori A. Kopponen on taikurina tehnyt jos jonkinmoista extreme-temppua. Julkkis Big Brother tulee miehen mukaan pääsemään tähän listaan.

– Juhlin tänä vuonna 20-vuotista taiteilijauraa ja tämä on sellainen vuosi, että teen kaikkea älytöntä. Big Brother sopii siihen tavallaan eräänlaisena extreme-temppuna.

– Ja kyllä mua kiinnostaa kovasti, millainen henkinen kuntoni on. Se selviää varmasti talossa.

Jori kertoo seuranneensa Big Brotheria jonkin verran aiempina kausina, joten täysin sokkona ja tietämättömänä hän ei BB:hen lähde. Suosikkiasukkaakseen menneiltä kausilta hän nimeää Ason.

– Hänen henkisen kasvun kaarensa ohjelman aikana oli mieletön.

Mitä jos riehkaannun allasbileissä?

Läheistensä reaktio Julkkis Big Brotheriin osallistumiseen tulee Jorin mukaan jakaantumaan: osa tykkää, osa ei.

– Kaverit varmasti ivaavat. Mutta he ovat valittaneet, että näkevät mua niin harvoin. Nyt ei voi valittaa, kun voi katsoa joka päivä, Jori nauraa.

Miten Jori sitten uskoo BB:n vaikuttavan nykyiseen julkisuuskuvaansa.

– Se onkin jännä paikka. Jos mä ryssin siellä, riehkaannun allasbileissä niin se voi tehdä huonoakin. Ja tämä nyt on niin klisee sanoa, mutta aion olla oma itseni. Jos mä olen oma itseni, niin ei kai mulla ole mitään hätää. Olen omasta mielestäni ihan mukava!

Sen Jori lupaa, ettei rupea talossa riitelemään kenenkään kanssa.

– Enkä harrasta julkisesti seksiä. Ehkä, mies virnuilee.

Katso Jorin videohaastattelu

Tutustu profiiliin

(Sub)

Uutisaiheet: Jori

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje