Jori: Kärsin riittämättömyyden tunteesta

30.09.2013 20:27
Jori: Kärsin riittämättömyyden tunteesta

Jori paljasti, että oli tuntenut itsensä ensimmäisinä BB-talopäivinä riittämättömäksi.

Asukkaat olivat saaneet Isoveljeltä luvan hymyillä ja nauraa. Helpottuneet asukkaat muistelivat, mikä oli ollut tänään vaikeinta.

Jori myönsi, että erityisesti Johannan unissapuhumisvideon katsominen oli tuottanut vaikeuksia. Niko sen sijaan muisteli, että oli nauranut päivän aikana vain kaksi kertaa: pellepukuun pukeutuessaan ja Johannan kanssa ulkona tupakkapaikalla.

Myöhemmin keittiössä Johanna, Sara, Esko ja Jori juttelivat siitä, kuinka talossa oleminen oli helpottunut viikkojen myötä.

– Mä kärsin alussa riittämättömyyden tunteesta, Jori selitti.

Mies oli miettinyt aluksi, pitäisikö hänen koko ajan tehdä jotain, että hän ikään kuin täyttäisi tilan. Nyt hänellä oli kuitenkin helpottuneempi olo, varsinkin kun hän oli nähnyt videon vaahtokarkkitehtävästä, jossa hän oli mielestään ollut ihan hauska.

– Tuli sellainen olo, ettei tarvii hirveesti yrittääkään, Jori sanoi.

Myös Johanna selitti, että hänestä oli kivaa, kun hän oli saanut olla nyt enemmän mukana tehtävissä. Johanna kertoi tulleensa myös puheliaammaksi kuin ensimmäisinä päivinä.

Tämän jälkeen Johanna aloitti vitsailun, mutta Jori ei jaksanut enää vitsailla mukana. Asukkaat jatkoivat rauhallista oleskelua talossa.

Jori kutitusmonsterina – katso videolta, kenen pokka petti!

(Sub)

Uutisaiheet: Jori, Johanna

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje