Putkiposti toi tiedon Tepon luovuttamisesta

23.09.2013 13:20

Asukkaiden spekulaatiot Tepon luovuttamisesta tulivat päätökseen, kun Isoveli vahvisti heille asian putkipostin välityksellä. Päiväkirjahuoneessa kauan viihtyneiden Susannan ja Anne-Marin kohtalo puhutti.

Asukkaat olivat siirtyneet pihalle. Teppo oli aiemmin mennyt päiväkirjahuoneeseen, eikä häntä ollut kuulunut takaisin. Myöhemmin päiväkirjahuoneeseen oli kutsuttu Susanna. Tämä herätti asukkaiden spekulaatiot siitä, että Teppo olisi luovuttanut.

Vielä enemmän hämmennystä asukkaissa aiheutti, kun myös Anne-Mari kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen. Pihalla veikattiin, että kenties luvassa olisi yllätys 25-vuotissyntymäpäiväänsä viettävälle Anne-Marille. Taloon saapui pian putkipostia, jonka Claudia nappasi käteensä. Asukkaat pohtivat joko luvassa olisi hyviä uutisia.

– Eihän nyt Susanna oo voinu lähtee, se on ollu täällä ehkä tunnin, Niko sanoi.

Asukkaat antoivat Nikolle luvan lukea ensimmäisen putkipostinsa.

– Ketä tämän avaa, lähtee kolmantena talosta, Niko vitsaili.

– Muista lukea selkeällä ja kovalla äänellä, Jori sanoi.

– Sielt tulee joku tehtävä, Aleks ja Anu arvelivat.

Niko laski asukkaita. Hän arveli, että kaikki kolme asukasta olisivat päiväkirjahuoneessa.

Pian Isoveli antoi asukkaille luvan avata kuoren.

– Teppo on luovuttanut ja hänet on poistettu Big Brother -talosta, Niko luki.

– Tän te menitte tekemään nyt, Jori sanoi.

– Kannattiko tulla, meistä yks luovutti jo, Claudia vitsaili.

– Me tiedettiin että se lähtee, Anu pohti.

Asukkaat pohtivat juuri lukemaansa kirjettä.

– Voi Teppo minkä teit, Aleks sanoi.

Niko mietti kuitenkin, että mitä ihmettä Anne-Mari ja Susanna tekivät päiväkirjahuoneessa. Muut arvelivat sen liittyvän joko Anne-Marin synttäreihin tai päivätehtävään.

Niko repi postin ja nauroi. Asukkaat hurrasivat miehelle.

– Naiset siivoo. Nyt on v*ttu tullu äijä taloon, Niko sanoi.

– Tosi miehekäs ääni, Jori nauroi.

Asukkaat hakivat Tepon matkalaukun ja veivät sen varastohuoneeseen.

Esko arveli Tepon poistuneen: Ottiks se itseruskettavat messiin?

Analyysi: Miksi uudet asukkaat saivat niin hyisen vastaanoton?

Teppo luovutti Julkkis Big Brotherin

(Sub)

Uutisaiheet: Niko, Teppo

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje