Susanna ja Niko selvittivät välinsä, katso video

02.10.2013 14:06

Susanna pyysi Nikoa juttelemaan kanssaan. Kaksikko kävi rauhassa läpi syyt, jotka olivat hiertäneet heidän välejään.

Niko oli suunnannut solariumiin, joka sijaitsi Susannan majoittamassa lisähuoneessa. Kun mies palasi, istui Susanna odottamassa häntä sängyllään.

– Tulisitko jubaa hetkeks? Susanna huikkasi Nikolle, joka kipitti kovaa vauhtia ulos huoneesta.

Niko kävi pukemassa farkut jalkaansa ja palasi sitten Susannan luo.

– Mua ärsyttää, et tää on niin ku tällasta kyräilyy, koska eihän meillä oikeesti mitään riitaa oo, Susanna aloitti.

Kaksikko oli vältellyt toistensa seuraa BB-talossa siitä saakka, kun he olivat saapuneet taloon. He eivät olleet puhuneet toisilleen tai viettäneet aikaa yhdessä kuin pakon edessä.

Niko puolestaan kertoi häntä perjantaina alkaneen ärsyttää sen jälkeen, kun hän oli kuullut muilta asukkailta erinäisiä asioita Susannaan liittyen.

Nikolle oli hänen mukaansa sanottu, että Susannan paha mieli ensimmäisinä päivänä oli johtunut siitä, että Niko oli ollut talossa. Susanna lupasi kertoa Nikolle myöhemmin, mistä tässä oli kyse, koska hän ei nyt voinut puhua kaikesta.

Susanna kertoi hänen asenteensa Nikoa kohtaan johtuneen Viidakon tähtöset -sarjasta, jossa Niko oli ollut mukana. Susanna ei sanojensa mukaan ollut voinut katsoa kuin pari jaksoa, koska Nikon käytös ja kielenkäyttö olivat särähtäneet hänen korvaansa pahasti.

Susanna ilmoitti häntä äitinä ärsyttäneen erityisesti se, millainen vaikutus Nikolla saattaisi olla nuorisoon. Tästä tilanne oli sitten jatkanut kasvamista nykyisiin mittasuhteisiin.

Nyt Susanna halusi kuitenkin selvittää asiat miehen kanssa, ja kaksikko puhui vielä pitkään väleistään. Minkälaiseen sovintoon he loppujen lopuksi pääsivät? Katso video!

Miten Susannan ja Nikon yhteiselo jatkuu? Seuraa 24/7-palvelua!

Lue lisää tilanteen taustoista:

Susanna tuohtui Nikoon: En kestä ämmäräpätystä!

Niko Susannasta: En kestä olla sen kanssa

Aleks ja Niko ruotivat edellisen illan tapahtumia

(Sub)

Uutisaiheet: Niko, Susanna

Kommentoi

Lisää uutisia

Arrow

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje