Walt Disney Studios, tuottaja Jerry Bruckheimer ja ohjaaja Jon Turteltaub, eli National Treasure sarjan tekijät, tuovat valkokankaalle elokuvan NOIDAN OPPIPOIKA. Innovatiivinen ja eeppinen komediaseikkailu kertoo noidasta ja hänen epäonnisesta oppipojastaan, jotka tempautuvat keskelle ikiaikaista hyvän ja pahan taistelua. Balthazar Blake (NICOLAS CAGE), nykypäivän Manhattanilla asuva mestarivelho, yrittää puolustaa kaupunkia arkkivihollistaan Maxim Horvathia (ALFRED MOLINA) vastaan. Balthazar ei kuitenkaan pysty tehtävään yksin, joten hän värvää oppilaakseen Dave Stutlerin (JAY BARUCHEL), ihan tavallisenoloisen nuorukaisen, jossa on kuitenkin piilevää potentiaalia. Mestari pitää vastahakoiselle suojatilleen taikuuden pikakurssin, ja yhdessä nämä hyvin erilaiset toverukset käyvät taistoon pimeyden voimia vastaan. Daven on kaivettava itsestään kaikki rohkeus selviytyäkseen koulutuksesta, pelastaakseen kaupungin ja hurmatakseen siinä sivussa ihastuksensa, kun hänestä tulee NOIDAN OPPIPOIKA. Matt Lopez ja Doug Miro Carlo Bernard vastaavat käsikirjoituksesta, joka perustuu Matt Lopezin ja Larry Konnerin Mark Rosenthalin alkuperäistarinaan.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Salt
Ensi-ilta: 03.09.2010

Submarino
Ensi-ilta: 03.09.2010

Enter the Void
Ensi-ilta: 03.09.2010

Vampyyrien Imussa
Ensi-ilta: 03.09.2010

Vesku
Ensi-ilta: 03.09.2010

Toy Story 3
Ensi-ilta: 27.08.2010

Adèle Blanc-Secin uskomattomat seikkailut
Ensi-ilta: 27.08.2010

22 Bullets
Ensi-ilta: 20.08.2010

Karate Kid
Ensi-ilta: 20.08.2010

The Last Airbender
Ensi-ilta: 10.09.2010

Prinsessa
Ensi-ilta: 10.09.2010

Kaukorakkautta
Ensi-ilta: 10.09.2010

Resident Evil: Afterlife
Ensi-ilta: 17.09.2010

Vaihtamalla paranee
Ensi-ilta: 17.09.2010

Cyrus
Ensi-ilta: 17.09.2010

Armadillo
Ensi-ilta: 24.09.2010

The Kids are All Right
Ensi-ilta: 24.09.2010

Täällä Pohjantähden alla II
Ensi-ilta: 24.09.2010