SUB-UUTISIA

Hartwall Jaffa Sauma toteuttaa unelmia Subilla

25.02.2010 16:54
The Wrecking queens. (Kuva: www.popgram.fi )

Hartwall Jaffan Sauma-hanke tarjoaa lahjakkaille suomalaisille nuorille mahdollisuuden toteuttaa suurimpia haaveitaan. Sub on tehnyt hankkeesta neliosaisen dokumenttisarjan, joka alkaa lauantaina 6. maaliskuuta sekä Subilla että Subin netissä.

Ohjelmassa seurataan, miten eri ikäiset nuoret saavat mahdollisuuden toteuttaa sekä ammatillisia että itsensä kehittämiseen liittyviä unelmiaan.

– Viime vuonna alkanut Sauma-projekti saa Subilla tv-ulottuvuutensa, ja nuorten unelmat ympärilleen tarinan. Televisio-ohjelman myötä tutustutaan nuoriin tulevaisuuden lahjakkuuksiin, jotka tarvitsevat vain hieman tukea unelmiensa toteutumiseen. Nuorten apuna toimii eri alojen huippuosaajia, jotka antavat tärkeitä neuvoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Sauma-hanke tulee myös jatkumaan tämän ohjelman jälkeen sivuillamme. Toivottavasti moni nuori rohkaistuu ohjelman myötä toteuttamaan elämänsä haaveita, Hartwall Jaffan tuotepäällikkö Marleena Jalassola kertoo.

Ensimmäisessä jaksossa The Wrecking Queens -bändi toteuttaa suuren haaveensa soittamalla keikan legendaarisella Tavastia-rockklubilla. Tulevissa jaksoissa seurataan muun muassa, miten lumilautailuvalokuvauksesta kiinnostunut Ville saa unelmiensa tilaisuuden kuvata Suomessa vierailevia huippusnoukkaajia, ja kuinka Hanna saa maailmanluokan tähdeltä opastusta burlesque-esityksensä rakentamiseen.

Sauma-ohjelman tuotannosta vastaa Subilla luova tuottaja Anssi Jortikka, ja tuotantoyhtiönä toimii kotimainen Woodpecker Film.

SAUMA Subilla lauantaisin klo 17.30 alkaen 6.3., uusinnat sunnuntaisin klo 13.30 ja tiistaisin klo 23.00, sekä Subin netissä.

Hartwall Jaffan Sauma-hankkeen sivut: http://www.jaffa.fi/sauma

(Sub)

Uutisarkisto

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

 

Palaute | Tietoa Subista | Sub in English | Contacts | Mainostajalle | Advertisers | Työpaikat | Yksityisyyden suoja | Ikärajat

Sub.fi: Sami Kanninen

Lista Sub-kanavan vastaavista ohjelmatoimittajista löytyy täältä.

Sub Internet, Ilmalantori 2, 00033 MTV3. Puh: 010 300 300

2010 Subtv Oy All Rights Reserved