Jakso 4: Rokkiperhe Hyvinkäältä
Itkua ja raivokasta rokkiasennetta!
Duudsonit vierailivat neljännessä jaksossa Hyvinkäällä Lehmuston perheessä, missä perheen kaksi tytärtä kavereineen soittaa tyttöbändi Sarcan riveissä. Jo kymmenen vuotta yhdessä soittanut kokoonpano kaipasi Duudsoneilta lisää rokkiasennetta. Bändiläisille räätälöitiinkin aivan erityinen Duudsoneiden rokkikoulu, missä oppiaineina olivat muun muassa hotellihuoneiden hajottaminen ja flirttailu.
Idea ohjelmaan hakemisesta oli alun perin bändin managerin ja Lehmustojen äidin, Minnan, käsialaa.
– Mamma meidät sinne ilmoitti, mutta kaikki olivat yhtä lailla mukana ideassa ja innoissaan, kertoo Sarcan kitaristi, Lehmustojen vanhin tytär Amanda.
– Duudsonit ovat aina olleet lähellä sydäntä, niin tottakai heihin halusi tutustua ihan in real life. Ja ollaanhan me kaikki aina oltu vähän kajahtaneita, niin mikäs sen parempaa kuin ottaa muutama kahjo lisää pyörimään perheeseen!
Tulipalohuijaus meni täydestä
Duudsonit saapuivat bändin luo rytinällä. Jukka kävi livauttamassa treenitiloihin savuavan yllätyksen ja pian pihaankin kurvasi ehta paloauto – kulissimielessä tietenkin. Lisäksi Jukkaa "elvytettiin" pihalla järkyttyneiden tyttöjen silmien alla.
Huijaus onnistui paremmin kuin hyvin.
– Se meni ihan täydestä! Kauhisteltiin sisällä, että onneksi oltiin kotona kun bändikämppä syttyi, koska sieltä ehkä vielä voisi pelastaa tavaroita. En tajunnut epäillä mitään edes silloin, kun Jarppi käveli portista pihaan. Vasta, kun Jukka nousi ylös ja alkoi nauraa, sen huijauksen tajusi, kertoo koskestinsoittaja Vilma.
Amanda oli episodin alkaessa rauhassa suihkussa, mutta rauha kaikkosi hetkestä pian.
– Oli mukavaa saada hälytys kesken kuuman aamusuihkun ja juosta pyyhe päällä ulos ihmettelemään! En aluksi ymmärtänyt ollenkaan, mitä tapahtui ja miksi kameramiehiä oli ympäriinsä pihanmaalla. Ajattelin vain, että paikallislehti on yllättävän ajoissa liikkeellä! Aikamoisia epeleitä, mutta kyllä me takaisin annettiin niiden kahden päivän aikana – tuntui hyvältä sumuttaa jauhosammuttimella poikia, Amanda virnuilee.
Aitoa rokkiasennetta
Duudsoneiden ohjauksessa tytöt muun muassa opettelivat flirttailemaan ja hajottamaan hotellihuoneita sekä heittämään televisioita katolta. Myös muutama soitin sai tulla tiensä päähän rokkiasenteen löytymisen hengessä.
– Aiemmin ei ole hajotettu soittimia, ainakaan tarkoituksella. On multa yksi kosketin katkennut ja rumpukapuloita ja kitaran kieliä katkeilee jatkuvasti, mutta se kuuluu asiaan, Vilma kertoo.
– Ei ole tullut mieleenkään hajottaa soittimia, koska ei ole varaa siihen! Mutta se oli kyllä mahtavaa, muistelee bändin laulaja Tuuli.
Amandalle yksi koetinkivi oli hurja tulenpuhallus-stuntti. Tulenpelko on kytenyt siitä asti, kun perheen kellari paloi poroksi tuhopolton seurauksena lasten ollessa pieniä.
– Meinasin aluksi pyörtyä ja vajosin maahan istumaan, ettei niin kävisi. Jukan hyvä asenne ja kannustus saivat minut kuitenkin rohkaistumaan. Oli kyllä yksi tunnepitoisimmista hetkistä koko aikana se tulenpuhaltamisen jälkeinen hetki. Kiitos, kiitos, kiitos Jukka, kun yllytit minua voittamaan pelkoni! Oli aika voittajafiilis, Amanda muistelee.
Tunteet pinnassa
Jakso huipentui Sarcan tähänastisen uran isoimpaan keikkaan Hyvinkään kaupungintalolle, missä tunnelma oli katossa ja käsinkosketeltava. Keikan jälkeen tippa nousi linssiin niin bändillä, taustajoukoilla kuin Duudsoneillakin.
– Keikka jännitti, mutta kun pääsi lavalle, jännitys unohtui ja sitä antoi vaan mennä. Ihan uskomaton kokemus, sanoo Vilma.
Sarcalle on tullut myös jonkin verran keikkapyyntöjä, mutta tällä hetkellä bändi työstää uutta materiaalia ja viettää aikaa enimmäkseen studiolla. Kevään mittaan heidät saattaa kuitenkin vielä bongata lavalta rokkaamasta.
– Hyvinkää on niin pieni paikka, ettei eroa aiempaan juuri huomaa. Muutama tuntematonkin ihminen on kuitenkin tullut juttelemaan ja kyselemään, mutta se on ainoastaan mukavaa!
Kaksipäiväisen vierailun aikana Duudsonit hurmasivat Sarcan tytöt täysin, kuten tytötkin Duudsonit.
– Meillä synkkasi todella hyvin heidän kanssaan. Niinkuin Jukka sanoo jakson päätteeksi: Saimme paikan hänen sydämestään, mutta myös he saivat paikkansa kaikkien meidän sydämistä. Kuvausryhmää unohtamatta, Amanda sanoo.
– Vaikka oltaisiin kaikki päivät vain istuttu pöydän ääressä syömässä kaalilaatikkoa, niin olisi varmasti ollut hauskaa! Ihan mieletön ikävä heitä on.
– Vaikka pojista saattaa telkkarin välityksellä saada hieman villin kuvan, heidän kanssaan pystyy oikeasti myös keskustelemaan. Oli superhauskaa, Vilma sanoo.
Myös mamma-manageri Minnan mielestä Duudsoneiden vierailu oli onnistunut.
– Paras opetus oli, että annetaan palaa täysillä, ilman jarruja!












