Iholla-naiset livevieraina
Esin täräytti livevieraana: Kirjailijaksi Berliiniin!
Esin vieraili Subin netin livevieraana keskiviikkona 23.5. Naisella oli faneille kerrottavanaan suuria uutisia.
Iholla-sarjan Esin kävi livevieraana Subin netissä keskiviikkona 23.5. Naisen elämää sekoittavat uudet, mielenkiintoiset tuulet.
– Ihan hyvää kuuluu, tänään just mietin et ompa elämä ihanaa, kun aurinko paistaa ja kesä tulee. Sunnuntaina täytän mystiset 27 vuotta ja oon päättänyt tehdä muutamia muutoksia mun elämässä.
Esin yllätti katsojat kertomalla, että edessä häämöttää muutto uuteen maahan.
– Muutan puolentoista kuukauden päästä Saksaan, Berliiniin. Olin siellä viime kesänä kuvausmatkalla enkä saanut silloin siitä hirveesti irti. Nyt kävin siellä puolitoista kuukautta sitten ja tajusin että nyt! Otan välivuoden koulusta ja muutan Berliiniin kirjoittamaan kirjaa.
Kirja reflektoituu Esinin elämään ja kertoo Helsingin tapahtumista viimeisten kolme vuoden ajalta. Kirjassa Helsingissä asuva naishenkilö kokee omassa elämässään muutoksia.
– Se perustuu mun blogiin, joka oli tarkoitettu Helsinkiin matkustaville ulkomaalaisille, jotka haluaa löytää toisenlaisen Helsingin. Se heijastuu myös siihen, mitä mä oon kokenut kaksikulttuurisena täällä vuosien aikana, Esin paljastaa.
Tukiverkosto Esinillä on kaupungissa jo valmiina, sillä siellä asuu jo valmiiksi paljon tuttuja, minkä lisäksi samaan aikaan naisen kanssa sinne muuttaa muutama Esinin ystäväkin. Berliinin muutto ei välttämättä ole pysyvää.
– Se olisi ihanaa, mutta koskaan ei voi tietää. Mulla on myös se toinen maa – Japani.
Esinin rakkaus Japania kohtaan sai alkunsa jo vuosia sitten.
– Olin käymässä mun äidin töissä matkatoimistossa 19-vuotiaana ja bongasin Japanin. Otin opintolainan ja lähdin vaan sinne ja se oli kyllä samantien naps, rakkautta. Tokiosta sä voit tunnissa mennä surffaamaan, sä näät Fujin siellä, oot meressä ja uit vaan. Siellä on niin ihania pieniä hetkiä! Mä toivoisin että mä voisin joskus muuttaa sinne. Se on yksi mun unelmista ja niitä pitää olla. Berliinistäkin voi avautua ovi sinne, nainen miettii.
Perhesuhteet edelleen katkolla
Esin lähti mukaan Iholla-ohjelmaan oppimaan lisää itsestään. Päätös suostua sarjaan mukaan syntyi lopulta erään tuotantotiimin jäsenen kommentista.
– Se oli varmaan se kun mulle sanottiin, että se tulee olemaan terapeuttinen kokemus – mitä se olikin. Siinä oppi itsestään tosi paljon. Olin ennen tottunut perheen nuorimpana olemaan se alimmainen henkilö, mutta nyt tajusin, että hei, I matter!
Aluksi monet Esinin tutuista vastustivat voimakkaasti sitä, että Esin lähtee televisio-ohjelmaan mukaan.
– Siinä käytiin monia hankalia keskusteluja, kun on tottunut olemaan sellainen kynnyksellä seisova piipittäjä.
Sarjan näkemisen jälkeen monen mielipiteet kuitenkin muuttuivat ja palaute on ollut vain positiivista.
– Se on aika mieletön kontrasti, mutta totta kai mun pitää ymmärtää ihmisten suhtautumista, Esin miettii.
Sarjassa puitiin jonkin verran myös Esinin perhesuhteita. Ohjelman kuvaamisen jälkeen suhteet eivät ole Esinin mukaan juurikaan kohentuneet.
– Siskosuhde on edelleen poikki. Mun sisko ei ilmeisesti seurannut sarjaa, mutta yks toinen henkilö olikin oman näkemyksensä kautta kertonut mun siskolle asioista, mikä johti vähän hassuun tilanteeseen. Mutta se oli odotettavissa. Isäänikään en ole nähnyt sitten sen matkan, mikä sarjassakin nähtiin.
Esin vieraili toisessa kotimaassaa Turkissa aiemmin usein, mutta suhde maahan on ristiriitainen.
– En pidä siitä hektisyydestä ja siitä, miten kaikki on vähän rönsyilevää. Mutta ruoka on hyvää, Esin sanoo.
Myös naisen miesrintamalla on toistaiseksi ollut tyyntä. Sarja on kuitenkin saanut Esinin silmät avautumaan uudella tavalla.
– Oon tajunnut että oon ennen tapaillut liikaa hulivilimiehiä. Mutta nyt kun niitä ihania miehiä on alkanut tulemaan, oonkin tajunnut, että ehkä mä oonkin itse vähän hulivili! Olen siis edelleen sinkku, Esin paljastaa.
Huomio hämmentää
Tuntemattomilta saatu palaute on ollu pääasiassa positiivista. Ihmiset kommentoivat sarjaa Esinin työpaikalla ja joidenkin asian tiimoilta lähestyneiden kanssa on käyty pitempiäkin keskusteluita.
– Viime lauantaina yksi tyttö tuli tuomaan mulle ruusun, se oli tosi symppis.
Välillä sarjan tuoma huomio on kuitenkin liikaa siihen tottumattomalle ihmiselle.
– Kukaan ei oo heittänyt mua kananmunilla, onneksi, mutta jotkut ihmiset saattaa tulla liiankin innokkaasti mun luokse. On ihanaa, että tullaan puhumaan, mutta sellainen kaulassa roikkuminen menee ehkä jo yli.
Nettikeskusteluilla Esin ei pahemmin vaivaa päätään.
– Mä oon omasta blogistanikin pitänyt aina kommenttiboksit poissa, koska aina kun on mahdollisuus kommentoida ilman kasvoja ja nimeä, ihmiset voi kirjoitella mitä vaan. Turhautuneisuutta ja kateutta voidaan purkaa tosi jyrkin sanoin. Facebookin kommentteja sen sijaan olen lukenut, ja siellä on ollut tosi sympaattisia kommentteja. Ihanaa, että ihmiset on eläneet tässä mukana ja löytäneet sarjan.
Ilta-Sanomien ToosaTV:n tekemästä Iholla-parodiasta Esin on lähnnä huvittunut – jopa ylpeäkin.
– Se oli tosi hyvin tehty. Ja onhan se mun koti tosi boheemi, kun en oo ostanut sinne mitään kahteen vuoteen, Esin nauraa.
– Se oli semmoista, mitä osasikin odottaa tulevan ja olen itse asiassa aika ylpeä siitä, että musta on tehty sketsihahmo.
Katsojia kiinnosti tietää myös, mitä Esin ajattelee nyt jälkeenpäin ohjelmaan lähdöstään. Kulissien takana -jaksossa Esinin nimittäin nähtiin olevan hyvin suivaantunut siitä kuvasta, jollaisen sarja hänestä antoi.
– Mulla on tapana kasata asioita sisälleni, ja mä olin miettinyt sitä asiaa enkä puhunut siitä kenellekään, ja sitten kaikki vaan purkautui. Oli tosi hankalaa luottaa tuotantoon, kun ei oikeasti tiennyt, mitä tässä tehdään. Pelkäsin että ne haluaa vaan mulle pahaa ja itselleen rahaa, Esin kertoo.
Esinin ajatukset itseään koskevista jaksoista ovat kuitenkin jo muuttuneet positiivisemmiksi.
– Mä oon tosi ylpeä niistä jaksoita. Ne on tosi hyvin tehty ja mua on kuunneltu. Se Japani-osuus varsinkin oli mulle tosi tärkeä, oon kattonut sen jakson monta kertaa uudestaan.
Tulevaisuudessa tatuointeja ja uusia seikkailuja
Erästä fania kiinnostivat Esinin lukuisat tatuoinnit. Iholla-ohjelmassa Esin kertoi selässään olevien vaahteranlehtien olevan kunnianosoitus hänen siskonsa asunnossa tapahtuneelle taannoiselle tulipalolle ja sen uhreille.
Esinin ensimmäinen tautointi on kuitenkin niskaan otettu aurinko.
– Se on elämää kuvastava, mä olin silloin 16-vuotiaana vähän hippiaatteissani. Otin ensimmäisen tatuoinnin salaa ilman lupaa ja sain kuulla siitä paljon äidiltä.
Hartioissaan Esinillä on kissat.
– Ne on vaan mun rakkaudesta kissoja kohtaan. Jaloissa mulla on kirsikat, ja nekin on vaan siksi että tykkään kirsikoista.
Jatkossa Esinillä on suunnitelmissa ottaa ihoonsa lisääkin tatuointeja.
– Mä oon tähän asti suojellut aika paljon mun näkyviä osia, koska ravintola-alalla ei saisi kauheasti näkyä tatuoinnit. Nyt kun elämä on vähän muuttunut ja olen tajunnut etten elä tätä elämää työn vaan itseni vuoksi, voisin ottaa tatuoinnin muuallekin. Yksi idea on ottaa Japanin tsunamin muistoksi jonkinlainen tatuointi.
Myös Esinin opintojen tila kiinnosti naisen elämää kevään ajan seuranneita katsojia. Esinin tavoitteena on suorittaa medianomiopinnotkin loppuun, mutta vielä ei ole sen aika.
– Puolitoista vuotta olisi jäljellä, mutta mun pitää ensin miettiä mun ammatillista identiteettiä. Mun koulutusala on laaja, mutta antaa kaikesta vaan pintaraapaisun. Työ on mulle parempi tapa päästä siihen kiinni ja löytää, ehkä palaan kouluun sitten vuoden päästä. Kaikki visuaalisuuteen liittyvä kiinnostaa mua. Baarityö on mun vakkariduuni mut näyttelijän työ on tullut nyt ihan uutena kiinnostuksenkohteena.. Hitsi kun aina tietäisi, mitä elämässä haluaa, pitää vaan pitää kaikki ovet avoimina, Esin nauraa.
Spontaani luonne paljasti katsojille myös hulluimman tekonsa.
– Olin Uudessa-Seelannissa, ja siellä mun ja mun reissukaverin tiet erosivat. Mä olin tien vieressä ja mietin et ei, en mä uskalla liftata. Mut sit mä suljin silmät ja nostin peukalon ylös ja sit kun avasin silmät niin auto oli pysähtynyt siihen! Ja se oli maailman mukavin mies, sillon mä mursin pienen pelon sisälläni.
Vierailunsa lopuksi Esin kiitti katsojia tuesta ja lähti odottamaan aurinkoisia kesäpäiviä.
– Terveisiä vaan kaikille, ihanaa, että olitte täällä keskustelemassa. Hyvää kesää, nainen toivotti.
IHOLLA katso jaksot viimeisen kuukauden ajalta: sub.fi/iholla
Iholla uusintana AVAlla 11.6. alkaen.
(Sub)
(Sub)
Keskustele
- American Horror Story alkaa, katso mitä on luvassa11.06.2013 12:06
- Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset14.06.2013 13:26
- American Horror Story tihkuu jännitystä ja kauhua22.04.2013 19:00
- American Horror Story: Murhatalo houkuttelee epäilyttäviä potilaita18.06.2013 08:29
- Aurinkorannan tähtöset -kausi käynnistyy: Niko lahjoo matkakumppaninsa10.06.2013 12:10
Viidakon tähtöset -kauden dramaattinen päätös: Sabina voittoon! 13.06.2013 21:57- Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset 14.06.2013 13:26
- Viidakon tähtöset -finaali huipentuu Kwai-joen sillalle 12.06.2013 14:27
- American Horror Story alkaa, katso mitä on luvassa 11.06.2013 12:06
- Aurinkorannan tähtöset -Niko: Reissu alkoi katastrofilla! 10.06.2013 18:01










