
Pudonneen haastattelu
Annina: Finaalipaikkani olisi ollut vääryys
Yksi Top Chef Suomi -kisan nuorimmista kokeikesta, Annina Roiha, on tyytyväinen neljänteen sijaansa.
Annina Roiha joutui heittämään hyvästit Top Chef -tittelille finaalin kynnyksellä. Pudotushaastetehtävässä neljä parasta kokkia valmistivat riistasta annokset. Roiha kertoo, että hänen annoksessaan liha tuli liian kypsäksi ja aika loppui kesken.
– Paistia on vaikea tehdä lyhyessä ajassa. Joko se pitää kypsentää ylikypsäksi tai jättää mediumiksi. Yritin hakea mediumia, hän kuvailee.
Nuori kokki kertoo, ettei pettymys oli päällimmäisenä mielessä vaan hän sanoo olevansa tyytyväinen päästyään kisassa näinkin pitkälle. Hän ei olettanutkaan finaalipaikan tulevan, varsinkin kun joutui tekemään viimeisen pudotushaastetehtävänsä kuumeessa.
– Finaalissa on kaksi ihan oikeata henkilöä. olisi ollut väärin jos olisin ollut finaalissa ja jompikumpi heistä olisi tippunut pois.
TOP CHEF SUOMI Subilla keskiviikkoisin kello 21.00. Liity sarjan faniksi Facebookissa.
(Sub)
Kommentoi haastattelua
Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset17.05.2013 14:29- Megatähdet hurmaavat lavalla American Idol -finaalissa!22.05.2013 18:00
- Pullukka-sarja: Ovatko Mikon kilot pysyneet kurissa kuvausten jälkeen?22.05.2013 21:50
- Pullukka-sarja: Mitä Kadrin painolle tapahtui kuvausten jälkeen? Katso16.05.2013 12:57
- Viidakon tähtöset: Katso hurjan pyykkipoikakisan sensuroimaton versio!11.05.2013 19:00
Rispekti-stipendin saaja: Keskustan koulu 20.05.2013 08:12- Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset 17.05.2013 14:29
- Rispekti-stipendin saaja: Mikkolan koulu 20.05.2013 08:12
- Viidakon tähtöset: Itkua, raivoa ja mutaisia paikkoja 16.05.2013 19:21
- Ensimmäiset Rispekti-stipendit on myönnetty 20.05.2013 07:55














