Jakson kohokohdat
Susanna: En ottanut kisaa tosissani
Kalkkiviivoilla kakkoseksi jäänyt Susanna Ruotsalainen epäilee voiton kaatuneen motivaation puutteeseen.
Kakkospaikan itselleen huikeassa Viidakon tähtöset -finaalissa napannut Susanna Ruotsalainen oli täysin murtunut urakan jälkeen. Heti maaliin päästyään nainen kuvaili olevansa pettynyt itseensä, mutta pettymys muuttui haikeudeksi heti Suomeen päästyään.
- Ihana olo, että pääsee kotiin, mutta vähän haikea. En olisi uskonut, että olisi haikeaa, koska oli sen verran raskas tuo viimeinen kisa, hän kuvaili.
Finaalissa nähtiin kuinka tähtösellä tuhrautui paljon aikaan, kun vihjeitä ei vain tuntunut löytyvän. Susanna itse julisti ensimmäisen suuren epäonnistumisensa tulleen pahimmalla mahdollisella hetkellä.
- Anni pystyi antamaan enemmän kuin minä. Mulla on sellainen tunne, etten ottanut enää hirveän tosissani tuota kisaa. En tiedä miksi. Anni otti sen enemmän tosissaan ja pisti enemmän likoon, koska hänellä oli ajatus ja kaikki mukana.
Mikä naisella jäi päällimmäisenä mieleen kisasta? Katso Susannan loppuhaastattelu:
AURINKORANNAN TÄHTÖSET -nettisarja Subin netissä perjantaisin ja maanantaisin, alkaen 25.5.
(Sub)
Kommentoi uutista
Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset17.05.2013 14:29- Lapsitähdestä kasvoi megatähti – katso25.05.2013 10:00
- Mitä tapahtui Poliisiopistojen hulvattomalle moottoriturvalle?24.05.2013 09:24
Rispekti-stipendin saaja: Keskustan koulu 20.05.2013 08:12- Lemmen viemää -sarjan juonipaljastukset 17.05.2013 14:29
- Mitä tapahtui Poliisiopistojen hulvattomalle moottoriturvalle? 24.05.2013 09:24
- Rispekti-stipendin saaja: Mikkolan koulu 20.05.2013 08:12
- Karmiva tehtävä saa Viidakon tähtöset hysteerisiksi 21.05.2013 11:00










