Sub - default - playertausta

Anu Harkki


Ratula: Anu Harkki

Ratulan emäntä Anu Harkki on lämminhenkinen monitaituri, joka on askarrellut, viritellyt ja värkännyt kaikenlaista aivan pienestä pitäen.

Millaisena tuunaajana Anu itseään pitää?

- Olen samaan aikaan innovatiivinen, purskahteleva ja maaninen! Tuunaus on minulle elämäntapa, en oikeastaan edes ajattele tuunaavani. Lapsena tein käsilläni kaikkea mahdollista; askartelin, muovailin, piirsin ja maalasin. Koulussa olin teknisessä käsityössä, eli opin myös maalaamaan, sahaamaan, naulaamaan ja sorvaamaan. Perinteiset käsityöt tulivat kuvioihin vasta aikuisena, omien lasteni myötä.

- Ihan ensimmäinen käsityöni taisi olla koulussa ekaluokalla ommeltu neulatyyny. Se oli keltainen ja muistutti kaukaisesti ankkaa.

Onko luovuus sisäsyntyistä vai voiko aikuinenkin löytää itsestään uutta?

- Luovuus on monimutkainen asia. Osittain se on ihmisessä sisäsyntyisesti, osittain tulee lapsena kasvatuksen ja esimerkin, sekä mahdollisuuksien kautta. Paljon riippuu myös siitä ,uskaltaako antautua ja kokeilla. Niin voi aikuisenakin löytää ennakkoluulottoman lapsen itsestään!

Miten Ratulan emäntä rohkaisee ihmistä, joka on täynnä intoa, mutta joka elämässään on kutonut yhden villasukan, josta siitäkin tuli keppihevosen pää?

- Sehän on luovuutta parhaimmillaan! Kannattaa tarttua rohkeasti nettiin ja kirjoihin, sekä parhaassa tapauksessa ihmiseen, joka voi kädestä pitäen neuvoa. Rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta matkaan ja virhekeskeisyys romukoppaan!

Usein työn vaikein osa on sen aloittaminen. Mikä neuvoksi tähän?

- Ei, kun aloittaminenhan on helppoa! Voi maistella ja tunnustella materiaaleja ja värejä, inspiroitua ja innostua. Usein työn loppuun saattaminen voi olla paljon vaikeampaa, kun mielessä on jo kymmenen uutta hommaa.

- Itse inspiroidun väreistä ja materiaaleista. Lisäksi tarvitsen paljon visuaalisia ärsykkeitä, joten luen valtavasti lehtiä ja kirjoja, katselen kuvia, ihmisiä ja elokuvia.

Miten vietät vapaapäiväsi mieluiten?

- Villapaita päällä Ratulassa. Mukaan otan teetä, hyvän kirja ja neulomuksen.

Mikä on mielestäsi kaunista?

- Kauneutta on kaikessa. Myös ruma ja rosoinen voi olla kaunista. Pitää vain osata avata silmät ja katsella maailmaa.

Ratulassa käy vieraita, joilla joista osa on konkarituunaajia ja osalla on peukalo keskellä kämmentä. Millaista vieraiden kanssa tekeminen on ollut?

- Vieraiden kanssa tekeminen on ollut inspiroivaa ja hauskaa! Olemme nauraneet ja jutelleet paljon, sekä varmasti oppineet puolin ja toisin jotain uutta.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Palaute | Tietoa Subista | Sub in English | Contacts | Mainostajalle | Advertisers | Työpaikat | Yksityisyyden suoja | Ikärajat

Sub.fi: Sami Kanninen

Lista Sub-kanavan vastaavista ohjelmatoimittajista löytyy täältä.

Sub Internet, Ilmalantori 2, 00033 MTV3. Puh: 010 300 300

2010 Subtv Oy All Rights Reserved