American Idol -tuomarilla voimakkaita tunteita Madonnaa kohtaan!
American Idol -tuomari symppaa supertähti Madonnaa Super Bowl -viikonloppuna. Aerosmith-yhtyeen keulahahmolla on omia epämiellyttäviä muistoja megaesiintymisestä.
American Idol - tuomari Steven Tyler kertoi Access Hollywoodille rakastavansa poptähti Madonnaa! Vuolas tunteenilmaus kuultiin, kun Tyler kertoi symppaavansa popin kuningatarta tulevana sunnuntaina.
Perinteisesti amerikkalaisen jalkapalloliigan NFL:n loppuottelu pelataan helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tärkeänä osana urheilutapahtumaa on väliajan megalomaaninen show, josta tänä vuonna vastaa Madonna. Tyler uskoo popin kuningattaren hallitsevan suuren luokan show:n.
– Luulen että Madonna on treenannut (esitystä varten) viimeisen kuukauden ajan, koska hän on niin fiksu, Tyler kommentoi.
Idol -tuomarilla on omaa kokemusta NFL:n loppuottelun väliaikashow:sta, sillä hänen rockbändinsä Aerosmith esiintyi tapahtumassa vuonna 2001. Silloin ei kaikki Tylerin mukaan sujunut ongelmitta.
Kun rockkukko astui Super Bowl -areenalle, hän ei kuullut kuin oman äänensä. Äänentoiston ongelmien vuoksi bändin soitanta jäi solistilta kuulematta ja Tyler muistee "vain sulaneensa mattoon" kiusallisen tilanteen takia.
AMERICAN IDOL Subilla torstaisin klo 18 ja perjantaisin klo 19.30.
(Sub)
Teräspallit: Martina Aitolehti juoksi ilman rintaliivejä
Suosittu Gossip Girl lopetetaan



