Mainos

Ashton Kutcher raivosi kuvauspaikalla

27.07.2012 15:33

Ashton Kutcher sai uuden elokuvansa tekijätiimin järkyttymään raivokkaalla käyttäytymisellään.

Miehen puolikkaat -sarjan näyttelijä Ashton Kutcher tähdittää Apple-guru Steve Jobsista kertovaa elämäkertaelokuvaa. Leffassa käsitellään Jobsin elämää ja Apple-yrityksen historiaa lähes kolmen vuosikymmenen ajan alkaen 1970-luvulta.

Kutcherista on julkaistu lukuisia kuvia kuvauksissa, joissa mies näyttää ilmetyltä Jobsilta. RadarOnlinen mukaan mies ottaa roolinsa erittäin tosiaan. Hänen on jopa kerrottu eläytyvänsä rooliin kellon ympäri.

– Hän valmistautui näyttelemään kohtausta, jossa joutuu antamaan potkut monelle ihmiselle. Pidimme taukoa ja istuimme syömässä, kun Kutcher käveli ohi ja huusi meille; "Jos aiotte vain istua vain tässä, kuin olisitte kotonanne, voitte saman tien vain jäädä kotiin", lähde kertoi.

Julkaisun mukaan ihmiset eivät aluksi edes tajunneet, että mies vain eläytyi rooliin, vain luulivat, että mies oikeasti suuttui. Filmin nimi on Jobs: Get Inspired ja sen muissa rooleissa nähdään James Woods, Dermot Mulroney ja JK Simmons

MIEHEN PUOLIKKAAT jatkuu Subilla 9. kauden jaksoin 4.9.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

06:00

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

SubChat

06:00 - 08:25

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

Seuraavaksi

  • 08:25

    Nakke Nakuttaja

    Nakke Nakuttaja

    08:25 - 08:50

    Rakastaa...ei rakasta...

  • 08:50

    Ben 10: Alien Force

    Ben 10: Alien Force

    08:50 - 09:15

    Maailmojen sota, osa 2/2

    Ylioliot ovat vallanneet galvanilaisten kotiplaneetan ja seuraavaksi vuorossa on Maa. Benin ja kumppaneiden on estettävä maailmojen sota! Emmy-palkitussa animaatiosarjassa teini-ikäinen Ben joutuu uskomattomiin, muukalaisolentoja viliseviin seikkailuihin serkkunsa Gwenin ja kaverinsa Kevinin kanssa. Sarjan 2. tuotantokausi.

  • 09:15

    Chaplin

    Chaplin

    09:15 - 09:25

    Chaplin

    Uusi animaatiosarja komedian klassikkohahmosta Chaplinista, joka päätyy päivittäin keskelle mitä erikoisimpia kommelluksia, vaikka tarkoittaa pelkkää hyvää. Elämään valoisasti suhtautuva Chaplin ja hänen ystävänsä Poika ovat hurmaava parivaljakko, jotka selvittävät isot ja pienet hankaluudet nokkeluudella ja hyvällä onnella.