Mainos
Iholla-Saara: Kuvaaminen paljasti minusta uusia puolia

Iholla-Saara: Kuvaaminen paljasti minusta uusia puolia

09.04.2012 10:00

Iholla-sarjan Saara kertoo videohaastattelussa, että oman elämän kuvaaminen toi mukanaan yllätyksiäkin.

Iholla-sarjan Saara on nähnyt elämänsä aikana paljon maailmaa. Lapsuuttaan Roomassakin viettänyt nainen asuu tätä nykyä Suomessa miehensä ja kolmen lapsensa kanssa, mutta palaa menneisyyden maisemiin usein omaelämäkerrallisen kirjansa kirjoittamisen kautta.

Kirjoitusprosessi on tuonut Saarasta esiin uusia puolia, mutta niitä on tullut esiin myös kuvaamisen myötä.

– Aluksi hirvitti kuullakin oma ääni nauhoitettuna, saati että yhtäkkiä näet itseäsi ja eri puolia itsestä niin paljon, Saara kertoo.

Omana itsenä oleminen ei ollut aina helppoa, mutta kuvausprosessin edetessä sekin Saaran mukaan helpottui.

Kuvaamisen aikana Saara myös yllättyi omasta rohkeudestaan, katso:

IHOLLA Subilla tiistaista perjantaihin kello 22. Jaksot ja psykologi Laura Stenroosin analyysit sarjan teemoista löydät Subin netistä: sub.fi/iholla.

Iholla-nettisivujen Sohvalla-osiossa psykologi Laura Stenroos pohtii Iholla-sarjassa esiin nousevia teemoja, katso julkaistut jaksot Sohvalla-osiosta .

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

06:00

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

SubChat

06:00 - 08:05

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

Seuraavaksi

  • 08:05

    Ostos-tv

    Ostos-tv

    08:05 - 11:05

    Ostos-tv

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

  • 11:05

    American Idol

    American Idol

    11:05 - 12:55

    Ammattilaisten valinta

    Tunteellisen illan esitysten aikana jokainen kärkikolmikosta säteilee tähtiainesta, kun ammattilaiset valitsevat kullekin kolme erilaista kappaletta, joilla he sykähdyttävät sekä yleisöä että tuomaristoa. Yhden illan sävelmistä valikoi tyttöjen ohjaaja Jimmy Iovine, toisen nimeää kilpailijoista ylpeä tuomaristo ja kolmannesta kunnia kuuluu ohjelman tuottajille. Luvassa on myös liikuttavia tunnelmia kolmikon kotikiertueilta. Biisejä kuullaan muiden muassa Pinkiltä, U2:lta sekä rakastetusta musikaalista West Side Story. Amerikkalaisessa laulukilpailussa etsitään seuraavaa idolia pop-musiikin tähtitaivaalle.

    http://www.sub.fi/americanidol

  • 12:55

    American Idol

    American Idol

    12:55 - 13:55

    Kaksi kohti finaalia

    Kiihtyvän kisan tuloslähetyksessä jännitetään, ketkä kaksi kärkikolmikon tähdenalkua mittelevät laulun voimalla seuraavan viikon finaalissa. Vierailevina esiintyjinä show'n pistävät pystyyn 10. kaudelta tuttu Lauren Alaina uudella sinkullaan Barefoot and Buckwild ja megatähti Alicia Keys kappaleellaan Tears Always Win. Lisäksi lähetyksessä julkistetaan tuomaristossakin istuvan upean Mariah Careyn upouusi musiikkivideo Beautiful, jossa laulajattaren rinnalla esiintyy Miguel. Amerikkalaisessa laulukilpailussa etsitään seuraavaa idolia pop-musiikin tähtitaivaalle.

    http://www.sub.fi/americanidol