Mainos
Iholla-Saara yllättyi omista puheistaan

Iholla-Saara yllättyi omista puheistaan

28.04.2012 08:00

Iholla-sarjan Saara kertoo tuoreessa videohaastattelussa yllättyneensä välillä katsoessaan valmiita Iholla-jaksoja.

Iholla-sarjan Saaran elämä pyörii lapsiperheen arjen pyörittämisen lisäksi oman omaelämäkerrallisen kirjansa kirjoittamisen ympärillä. Kamera tallensi puolen vuoden ajan myös suuren muutosvaiheen perheen elämässä, kun ulkomaille kaipaava Saara ja hänen miehensä Thomas laittoivat perheen talon pitkän harkinnan päätteeksi myyntiin.

Tuoreessa videohaastattelussa Saara ei myönnä katuvansa mitään sarjaan kuvaamaansa.

– En kadu mitään. Ei nyt ainakaan ihan heti tule mitään mieleen! Se oli just sitä, mitä se oli, Saara sanoo kuvaamastaan materiaalista.

Aluksi oudolta tuntuneeseen kuvaamiseen tottui lopulta, mutta ikävä kameraa ei tule. Paljon uuttakin tuli opittua matkan aikana.

– Kun oli kuorittu pois kerroksia ja purettu ne estot, mitä oli alussa, niin rupesi näkemään mitä sisällä oikeasti on.

Mistä Saara yllättyi? Katso Saaran videohaastattelu:

IHOLLA Subilla tiistaista perjantaihin kello 22. Jaksot ja psykologi Laura Stenroosin analyysit sarjan teemoista löydät Subin netistä: sub.fi/iholla.

Iholla-nettisivujen Sohvalla-osiossa psykologi Laura Stenroos pohtii Iholla-sarjassa esiin nousevia teemoja.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

17:00

Lemmen viemää

Peter Bach, uusi mies Gitti palaa Markuksen järjestämältä veneilylomalta täynnä uutta energiaa, ja hän huomaa ensimmäiseksi Theresan kihlasormuksen. Häävalmistelut aloitetaan ja Konstantin yllättää bestman-valinnallaa ...

Lemmen viemää

17:00 - 18:00

Peter Bach, uusi mies

Gitti palaa Markuksen järjestämältä veneilylomalta täynnä uutta energiaa, ja hän huomaa ensimmäiseksi Theresan kihlasormuksen. Häävalmistelut aloitetaan ja Konstantin yllättää bestman-valinnallaan. Wernerkin haluaisi naimisiin, mutta Doris ei halua kiirehtiä ja hän kärsii, koska ei voi paljastaa salaisuuksiaan. Sen sijaan hän keskittyy Konstantinin tulevaisuuteen ja vaatii tätä tekemään avioehtosopimuksen. Werner taas tekee Gittille työtarjouksen. Tohtori Erhardt näyttää parhaita puoliaan ja auttaa Moritzin uuteen alkuun monella tavalla. Elena järjestää sairaalasta päässeelle miehelle juhlat. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.

http://www.sub.fi/uutiset/lemmen-viemaa--sarjan-juonipaljastukset/1467078

Seuraavaksi

  • 18:00

    Jamie Oliver: mestarikokki

    Jamie Oliver: mestarikokki

    18:00 - 19:00

    Vastoinkäymisiä

    Entisen kaljakuppilan muuttaminen loistoruokaa tarjoavaksi ravintolaksi ei käy käden käänteessä. Tämän saa tuta Jamien ravintoloitsijaksi valitsema kokki, joka kohtaa useita vastoinkäymisiä ravintolan avaamisessa. Asiat eivät suju toivotulla tavalla, eikä tuore ravintoloitsija myöskään tule ainoan alaisensa kanssa toimeen. Brittiläisessä ruokarealityssä tähtikokki Jamie Oliver antaa yhdelle ex-oppilaalleen mahdollisuuden avata oman ravintolansa.

  • 19:00

    Miehen puolikkaat

    Miehen puolikkaat

    19:00 - 19:30

    Kielletty hedelmä

    Veljesten kodinhoitaja Berta tuo teini-ikäisen lapsenlapsensa mukaan työpaikalle, mikä aiheuttaa heikotusta ja hajamielisyyttä kaikissa talon asukkaissa.

    http://www.sub.fi/komediat

  • 19:30

    Ensisilmäyksellä

    Ensisilmäyksellä

    19:30 - 20:00

    Lihapullapommi

    Marshall päättää ottaa lopputilin ja Lily tukee häntä. Uusi työ on antoisaa mutta palkatonta ja Lilyn pinna palaa. Amerikkalainen komediasarja ystävyksistä, joista yksi kertoo lapsilleen, kuinka tapasi näiden äidin parikymmentä vuotta aiemmin. Kuudes kausi.

    http://www.sub.fi/komediat