Mainos

Kissanainen Anne Hathaway: Rakastan tappelemista!

15.07.2012 17:00

Näyttelijätär Anne Hathaway yllättyi itsekin siitä, miten paljon hän nautti taistelukohtauksissa Batman-uutuudessa.

Näyttelijätär Anne Hathaway nähdään Batman-trilogian päätösosassa Yön ritarin paluu viettelevän Kissanaisen roolissa. Useamman vuoden rauhaiseloa viettänyt Gotham City joutuu erikoisten ryöstöjen kohteeksi, joihin kehräävällä kaunottarella saattaa olla osansa.

Amerikkalaisen NBC-kanavanToday-showssa vieraillut Hathaway paljasti yllättäneensä itsensä leffan kuvausten aikana. Rauhalliseksi ihmiseksi itsensä luonnehtiva Hathaway huomasi pitävänsä aivan uudenlaisista asioista.

Kun häneltä kysyttiin lempikohtausta elokuvan kuvauksissa, hän ei kauaa epäröinyt vastaustaan:

– Rakastin tappelemista. En todellakaan uskonut pitäväni siitä, mutta lopulta pidin potkimisesta, hän naurahti.

Kun Hathaway oli saanut itselleen Kissanaisen tavoitellun roolin, hänelle annettiin ohjeeksi voimistua.

– Oli ihanaa ettei minua neuvottu laihtumaan, vaan vahvistumaan, tähti mietiskeli.

Hathaway oli aikaisemmin kuvaillut Kissanaisen tiukkaa pukua psykologiseksi terroristiksi, mutta nyt hän lisäsi, ettei ollut käyttänyt aikaansa peiliin tuijotteluun. Sen sijaan hän myönsi käyttäytyneensä epäammatillisesti nähdessään ensimmäistä kertaa näyttelijä Christian Balen Batmanina.

– Se oli totaalinen fanitapaaminen. Hän puhui Batmanin äänellä ja minä kikattelin, kaunotar myönsi.

Osallistu Yön ritarin paluu-kilpailuun ja voita ainutlaatuinen kuvausmatka Lontooseen!

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

06:00

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

SubChat

06:00 - 09:25

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

Seuraavaksi

  • 09:25

    Eastenders

    Eastenders

    09:25 - 10:00

    Ikä painaa

    Bradley on innoissaan orastavasta romanssistaan. Jackin luokse muuttava Ronnie murehtii sitä, kuinka Roxy nyt pärjää pienen Amyn kanssa. Staceyn outo käytös aiheuttaa huolta hänen perheelleen. Vanhuudenhöperyyttä pelkäävä Dot tukeutuu Nickiin. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen.

  • 10:00

    Lemmen viemää

    Lemmen viemää

    10:00 - 11:00

    Pastorin oikeudentunto

    Konstantin ripittäytyy kirkossa pastori Schatzhammerille katuvana ja tuskaisena ja kertoo koko totuuden. Pastori haluaa mennä poliisin puheille ja selvittää perusteellisesti, mitä on tapahtunut, mutta Doris ei ole samaa mieltä. Xaver epäilee Peterissä olevan jotain outoa, ehkä jopa rikollista, ja päättää ottaa miehestä selvää. Elena suivaantuu uteluihin ja antaa Xaverille samalla mitalla takaisin. Peter menee joelle kahlaamaan, mutta pelko iskee jälleen ja hän menettää tajuntansa. Kohtalo puuttuu peliin viime hetkillä, kun Konstantin osuu paikalle. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta.

    http://www.sub.fi/uutiset/lemmen-viemaa--sarjan-juonipaljastukset/1467078

  • 11:00

    Ostos-tv

    Ostos-tv

    11:00 - 14:00

    Ostos-tv

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.