Mainos

Onko tämä bileprinsessa seuraava BB-talon asukas?

13.07.2012 16:35

Big Brother -talo saa uudet asukkaat elokuun lopussa. Nähdäänköhän persoonallinen Daniela BB-talossa?

Big Brother -ohjelma alkaa jälleen, kun uudet asukkaat astuvat taloon elokuun lopulla. Edellisten kausien tapaan kaikki täysi-ikäiset halukkaat ovat saaneet pyrkiä BB-talon asukkaaksi, ja kilpailemaan kauden voitosta.

Yksi vuoden 2012 hakijoista oli helsinkiläinen Daniela. Nuori nainen kertoi Helsingin hakutilaisuudessa olevansa viihdyttävä asukaskumppani, joka on tehnyt elämänsä aikana hulluja asioita:

– Olin kaksi ja puoli kuukautta viihteellä joka päivä. Mulla oli ehkä kolme päivää taukoo, kun mä nukuin, hän paljasti villistä juhlakaudestaan.

Daniela uskoi olevansa erilainen persoona kuin muut ihmiset ja samalla hieman "bimbo", jonka jutut naurattaisivat myös muita asukkaita. Itse hän luotti aitouteen:

– Semmonen ihminen, joka on oma itsensä pärjää siellä pisimpään, hän pohti.

Danielan mielestä seksin harrastamisessa BB-talossa ei ole mitään pahaa, mutta kenen mieltä hän ei haluaisi pahoittaa käytöksellään? Katso Danielan haastatteluvideo!

BIG BROTHER SUOMI alkaa Subilla 28.8. BB 24/7-palvelu aukeaa 27.8.

Seuraa Big Brotheria Facebookissa (Big Brother Suomi) ja Twitterissä @BigBrotherSuomi. Keskustelu Twitterissä hashtagilla #bbsuomi.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

21:00

Deep Impact

Vaikuttava katastrofidraama kolmen ihmisen, isän, tyttären ja nuoren pojan kohtaloista kaaoksessa joka syntyy, kun tappava komeetta lähestyy Maata. Ohjaaja: Mimi Leder, USA 1998.

Deep Impact

21:00 - 23:30

Deep Impact

Vaikuttava katastrofidraama kolmen ihmisen, isän, tyttären ja nuoren pojan kohtaloista kaaoksessa joka syntyy, kun tappava komeetta lähestyy Maata. Ohjaaja: Mimi Leder, USA 1998.

Seuraavaksi

  • 23:30

    C.S.I. New York

    C.S.I. New York

    23:30 - 00:30

    Lasisydän

    Macilla on vaikeuksia musiikkimogulin murhan selvittämisessä. Stella pelkää saaneensa HIV-tartunnan.

  • 00:30

    Grimm

    Grimm

    00:30 - 01:30

    Ja he elivät onnellisina...

    Tutun tuhkimotarinan jälkimainingit saavat käänteen, kun rahaongelmissa kylpevä nuori pariskunta hakee apua välinpitämättömältä äitipuolelta, joka kuolee salaperäisissä olosuhteissa. Ilkeät sisarpuoletkin ovat vaarassa, ja Nickillä on omat aavistuksensa syyllisestä, mutta yliluonnollinen kuolinsyy on vaikeasti selitettävissä työtovereille. Juliette etsii tietoa Nickin vanhempien onnettomuudesta helpottaakseen miehen taakkaa. Amerikkalainen fantasiapainotteinen rikossarja, jossa grimmeihin kuuluva rikostutkija näkee tunnettuihin taruihin pohjautuvia olentoja hyödyntäen taitoaan tutkinnoissa.

    http://www.sub.fi/grimm