Mainos

Salaiset kansiot -tähti vihjaa: Saako kulttisarja jatkoa?

07.04.2012 11:30

Kulttisarja Salaiset kansiot ei ehkä olekaan vielä täysin kuopattu, vihjaa sarjan tähti Gillian Anderson.

Kulttisuosion 90-luvulla saavuttanut Salaiset kansiot -scifisarja kuuluu edelleen Subin myöhäisiltoihin. Sarjasta on parhaillaan käynnissä viimeinen, yhdeksäs tuotantokausi. Chris Carterin luomia Salaisia kansioita on availtu paitsi yhdeksän tuotantokauden ajan, myös kahden täyspitkän elokuvan voimin. Jopa lyhyt The Lone Gunmen -spin-off -sarja on vuosien saatossa nähnyt päivänvalon. Sarjan viimeinen tuotantokausi esitettiin jo vuonna 2002.

Nyt sarjan toinen päätähti, Gillian Anderson, on kuitenkin vihjannut, ettei tarina ole välttämättä tässä. Mainostaessaan uutta minisarjaansa Anderson paljasti The Daily Beast -lehdelle, että palaisi mielellään Scullyn pariin esimerkiksi kolmannen X files -elokuvan kautta.

– Jos vastaan tulee hyvä käsikirjoitus, olen valmis – ja niin on David Duchovnykin, Gillian lupaa Mulderin näyttelijään viitaten.

– Jos idea on hyvä ja Fox olisi valmis sitoutumaan hankkeeseen, en näe mitään syytä, miksi EN suostuisi, tähti jatkoi.

Tahtoisitko, että Salaiset kansiot tekisivät paluun? Sarjana vai elokuvana? Kommentoi!

SALAISET KANSIOT Subilla jälleen 9. tuotantokauden jaksoin keskiviikkoisin ja perjantaisin.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

11:00

Ostos-tv

Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

Ostos-tv

11:00 - 14:00

Ostos-tv

Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

Seuraavaksi

  • 14:00

    Top Chef

    Top Chef

    14:00 - 14:55

    Ruuantähteistä tähtiateria

    Michelle Bernstein toimii tuomarina tehtävässä, jossa kokkikokelaiden on loihdittava laadukas ateria ruuantähteistä, kuten porsaanverestä, lampaan munuaisista, kalan päistä sekä siansorkista. Toinen tehtävä on todellinen haaste: kilpailijat jaetaan pareihin, jotka valmistavat menun lounaalle, jota emännöi Jennifer Coolidge. Voittajalle on luvassa erikoisbonus, sillä hän pääsee kokkaamaan Miamissa järjestettäville viini- ja ruokafestivaaleille. Amerikkalainen reality-sarja, jossa 15 ravintola-alan ammattilaista mittelee Huippukokin tittelistä sekä muhkeasta pääpalkinnosta. Tuotanto: BRAVO.

  • 14:55

    Teho-osasto

    Teho-osasto

    14:55 - 15:55

    Kaikki pelissä

    Greene kuulee, että hänen on julkaistava artikkeli, mikäli hän mielii olla paremmissa kilpailuasemissa Weaverin kanssa. Carter kiintyy sympaattiseen senioripotilaaseen. Boulet joutuu kohtaamaan omat surun ja katkeruuden tunteensa hoitaessaan aidsia sairastavaa naista, joka on yrittänyt tappaa itsensä. Amerikkalainen draamasarja seuraa chicagolaisen sairaalan teho-osaston kiireistä arkea ja henkilökunnan kiemuraisia ihmissuhteita.

  • 15:55

    Jamie Oliverin helpot herkut

    Jamie Oliverin helpot herkut

    15:55 - 16:25

    Juhlavia juustoja

    Jamie tutustuu englantilaisiin juustoihin Patrician juustokaupassa ja tarjoaa tälle juustopäivällisen. Listalla on kaikkien aikojen juustolautanen: serrano-kinkussa paistettua vuohenjuustoa ja bataattia sekä rucola-cheddarsämpylöitä. Englantilainen ruokaohjelma.