Mainos

Teinisarjan tähdet paljastivat sisäiset viettelijättärensä

19.07.2012 19:00

Hittisarjan kaunottaret päästivät sisäiset viettelijättärensä irti mainoskuvissa.

Valehtelevat viettelijät -sarja on hurjassa nosteessa Yhdysvalloissa. Nyt teinien suosikkiohjelman Gossip Girlin päättyessä Valehtelevista viettelijöistä povataan uutta muodinluojasarjaa.

Sarjan tähdet Lucy Hale ja Ashley Benson ovat valmiita näyttelemään television muodikkaimpia teinejä. Naiset valittiinkin Bongon juuri julkaistun vaatemalliston uusiksi mainoskasvoiksi.

– Olemme molemmat rentoja, huolettomia, joten on mahtavaa pukeutua päästää sisäinen viettelijätr irti, Hale kuvaili.

Mainoskuvissa esitellään tuoretta mallistoa, mutta samalla kurkistetaan hittisarjan kulisseihin. Tämä olikin syy miksi kaksikko lähti innoissaan kampanjaan mukaan.

– Bongon kasvona oleminen on siistiä. Lucyllä ja minulla on mahtavaa yhdessä ja kuvaukset ovat aina hauskoja, Benson sanoi lehdelle.

Katso tähtien muotikuvia Dailymail-sivustolta.

VALEHTELEVAT VIETTELIJÄT Subilla maanantaisin klo 19.

(Sub)

Kommentoi

Lemmen viemää

Rispekti

Nyt Subilla

06:00

SubChat

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

SubChat

06:00 - 09:25

Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!

Seuraavaksi

  • 09:25

    Eastenders

    Eastenders

    09:25 - 10:00

    Lempeä ja kukkasia. Branningin suvun miehiä lykästää vaihteeksi, kun sekä Maxilla, Jackilla että Bradleylla tuntuu olevan onni myötä lemmenasioissa. Dot ahdistuu luullessaan, että hänen muistinsa alkaa rakoilla. Jean aloittaa uuden uran kukkakauppiaana aukiolla. Ronnie pääsee nauttimaan romanttisesta yllätyksestä. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen.

  • 10:00

    Lemmen viemää

    Lemmen viemää

    10:00 - 11:00

    Menneisyyden varjot. Moritz on nyt Peter Bach ja yrittää saada otteen elämästään. Elena vie hänet löytöpaikalle rantaan, ja Peter alkaa saada kauhistuttavia muistumia menneistä. Edes hänen päätöksensä jäädä Fürstenhofiin ja uusi työ apulaispuutarhurina eivät auta häntä selviämään yöllisistä painajaisista, ja Xaverin pilailu vain pahentaa oireita. Pastori Schatzhammer, Moritzin vanha ystävä, saapuu hotelliin ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita Konstantinille. Lopulta pastori väittää, että joku toinen esittää Moritzia. Michael yllättyy iloisesti Gittin saamasta työtarjouksesta, ja Gitti aloittaa työt mielellään, mutta ensin on edessä tiukka palkkaneuvottelu Wernerin kanssa. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta.

  • 11:00

    Ostos-tv

    Ostos-tv

    11:00 - 14:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.